OH MY GOING

Kävin Ikeassa.

2012-02-14T20:51:00.007+02:00

Ba-pam!! Vaatteista tuli osa sisustusta.

Syytän (500) Days Of Summeria siitä, että yksin Ikeassa käyminen sai olon tuntumaan yksinäiseltä ja säälittävältä.

Hauskaa ystävänpäivää! Toivottavasti päivä oli jotenkin tunteita herättävä.

Maanantai.

2012-02-13T15:25:00.006+02:00

Postauksen rakenne:

One Direction, joka tekee maanantaista iloisen (ja nolon ja söpön),

cooleja ja vähän syvämielisiä kuvia katu-uskottavuuden säilymiseksi

ja lopuksi Whitneyta vuodelta 1994.

Tulokkaat.

2012-02-12T18:23:00.002+02:00

Olen viime aikoina taas innostunut käyttämään Converseja, vaikka tällä säällä ne jalassa vähän vilu onkin. Weekdaysta löytyi tämänmalliset tennarit Vintage puolelta. Kiva ysäri meininki ja kengät on jotenkin halvan näköiset. Silleen hyvällä tavalla.

Lana Del Rey – This Is What Makes Us Girls

Uutisista päivää.

2012-02-11T18:09:00.007+02:00

Äskettäin valittiin maailman parhaita lehtikuvia. Kuvia läpi selaillessa mieli ei ainakaan piristynyt. Hienot kuvat näyttävät sen, että kuva todellakin voi kertoa enemmän kuin mikään määrä sanoja tai lauseita. Useimmiten kuvat ovat tarinoita kauhusta, sairaudesta, surusta, menetyksestä ja kriiseistä.

Voi tietysti ajatella, että niin kauan kuin hyvät uutiset ovat vähemmistönä uutisvirrassa, maailmassa on toivoa. Tällöin hyvyys ja onnellisuus ovat normeja, onnettomuus uutisoitava poikkeus. Mutta voisi se maailman hyvyys välillä välittyä uutisiin asti.

Maailman parhaat uutiskuvat löytyvät täältä. Kaikki vuoden parhaat uutiskuvat vuodesta 1955 lähtien näkee täältä.

kuva: Paolo Woods

R.E.M. – Nightswimming

Ps. Hyviä uutisia! Ostin tänään kengät!

Moi Madonna!

2012-02-04T16:08:00.011+02:00

Kiva taas, että olet jaksanut photoshopata itsesi takaisin parrasvaloihin niillä avuilla, joista sinut parhaiten tunnetaan, eli musiikillasi. Popmusiikki on valtakuntasi, ja siellä vaikuttamalla ilostutat varmasti enemmän ihmisiä kuin millään elokuvalla. Uusi musiikkivideosi on mahtavan pirtsakka verrattuna viime levysi väsähtäneisiin kiemurtelurynkytyksiin. Näytät Uhh-pealta ja käsiasemuuvisi ovat söpön noloja. Ja KIITOS, että olet pyytänyt Nickia ja MIAa hoitamaan räpäytykset tällä kertaa. Osaat paljon, mutta et räpätä. Harva osaa.

Taka-ajatuksena tälläisessä päälleliimatussa FEATuilussa on varmaan, että myös joku alle 20 vuotias jaksaa ladata tai streamata kappaleesi. Mutta lopulta FEATuilu vähentää omaa arvoasi. Olet mutha'fucking MADONNA! Edes Britney ei tee FEATjuttuja. Jos tekisit asiat oikein, et tarvitsisi vetoapua ihmisiltä, jotka voisivat ikänsä puolesta olla lapsiasi. Eikä teini-ikäiset sun keikoille tule muutenkaan, kun ei niillä ole varaan, joten miksi sun pitää niitä nuoleskella? Tiedän, että haluat varmaan olla MILF tai cool-mama, mutta tuossa iässä ja noilla kokemuksilla toivoisi, että kappaleesi olisivat syvällisempiä kuin alla oleva joutava renkutus, joka kuulostaa joltain Gwen Stefanin sinkun b-puolelta. Suurta syvällisyyttä en oikein uskalla odottaa myöskään tulevilta kappaleiltasi Girls Gone Wild, Gang Bang tai Turn Up The Radio. Toisaalta voihan olla, että et ole kovin syvällinen. Eivät kaikki ole. Itsekään en ole. Elämä on kivempaa, kun ei aina mieti asioita niin kovin vakavasti.

Ja vaikka itsekin inhoan sitä, kun iästä tehdään iso numero, niin olet silti jo 53. Ikäisellesi naiselle rakkaus on englanniksi love ei luv. Luvia se on kaksitoistavuotiaille eivätkä nämä ihmiset tiedä mitä rakkaus edes on. Ja en oikein ymmärrä kenestä tytöstä koko ajan laulat. Ehkä Lolasta. Et varmaan kuitenkaan itsestäsi, ethän? Myös naiset voivat pitää hauskaa. Ja poptähti-Madonna voisi välillä peittää kinkkunsa, vaikka ne kiitettävän suonikohjuttomat ovatkin.

Nähdään toivottavasti heinäkuussa!

Rakkaudella,

Mikko

Ps. Kivat mummokäsihanskat!

I see a pattern.

2012-02-01T23:21:00.004+02:00

Emmy The Great – Paper Forest - In the Afterglow of Rapture

COS Suomeen.

2012-02-01T11:00:00.004+02:00

COS tulee Kämp-galleriaan tänä keväänä.

Jee, koska COS on kaunis.

Nääh, koska Aleksanterinkatu ei kaipaa kuudetta H&M-konsernin omistamaa putiikkia.

Mutta enempi kuitenkin jee.

First Aid Kit – In the Hearts of Men

Creepers.

2012-01-31T20:13:00.006+02:00

Creepers kengissä on hassu gootti-fiilis ja hupsua sarjakuvamaisuutta. Platform-pohja on kiehtova ja toisi uusia puolia (tai ainakin korkeuksia) vaatekaappiini.

Ylisiistille Tuukallekin ne kelpaavat.

Toisaalta myös tälle tyypille.

Nämä kengät koettelevat mun maun ja tyylin rajoja, mutta ehkä juuri siksi ne härnäävät mieltä. Seuraava ongelma onkin, kuinka uskallan mennä Morticiaan niitä kokeilemaan.

kuva: Hannah Nagle

Weeknd rndness.

2011-12-03T15:55:00.009+02:00

Joulukuun alkuun kaikkea kivaa ja vähän outoakin.

KIVAA:

Hipstamatic: Iphone-app, jolla saa kaikesta hienoja kuvia. KAIKESTA. Nytissä kirjoitettiin myös kuinka se oli inspiraationa Drive-elokuvan visuaaliselle ilmeelle.

ps. Lulu sanoo moi!

TAIKin joulumyyjäiset: Tänä viikonloppuna on taideteollisen korkeakoulun joulumyyjäiset. Milloinkohan niistä tulee Aalto Joulumyyjäiset? Viime vuonna ostin myyjäisistä mahtavan "Fat bear should lose weight"-kortin, joka tosin hävisi muuton yhteydessä. Toivottavasti tänä vuonna löytyy jotain yhtä hauskaa.

Pixar-ohjaajat toimintaelokuvien ohjaajina: Pixarille aiemmin ohjanneet Andrew Stanton ja Brad Bird ovat siirtyneet toimintaelokuvien pariin. Ratatouillen ja Ihmeperheen ohjannut Bird tekee Tompan seuraavaa Mission: Impossiblea ja Wall-e:n sekä Nemon ohjaimissa ollut Stanton on ohjaillut John Carterin, josta on jo julkaistu trailerikin. Trailerissa on viehättävää ysäri-fantasian hiekkaerämaa-scifin henkeä ja jostain syystä se muistuttaa minua myös nuoruuteni Final Fantasy-peleistä. Pääosassa vähän karismaatiton Taylor Kitch, mikä on vähän nyyh, koska alunperin pääosaan kaavailtiin Zac Efronia.

Kivaa on myös, että Lady Gagan uusi Marry The Night-epookkivideo on mahtava. Välillä sitä Rihannaa, Florencea ja muita kuunnellessaan unohtaa miten huippuämmä Gaga on.

Outoa(ja rohkeaa): Henkkamaukan sugardaddy mainoskuva.

Just In Time.

2011-11-27T20:57:00.005+02:00

On aina harmi, kun lupaavalta kuulostava elokuva ei toimikaan. Varsinkin tämä on harmittavaa sci-fi-elokuvien kohdalla, koska hyviä scifi-elokuvia ei ole mitenkään liikaa tarjolla. Trailereiden ja ennakkofiilistelyjen perusteella tänä viikonloppuna Suomen ensi-iltansa saaneelta In Timelta uskalsi toivoa jotain kiinnostavaa ja jopa syvällistä. Mitään tällaista ei kuitenkaan ole tarjolla.

In Time sijoittuu maailmaan, jossa 25 vuotiaaksi saa elää ilmaiseksi ja tämän jälkeen jokainen minuutti maksaa. Rikkaat elävät ikuisesti, kun köyhät kuolevat bussista myöhästymisen vuoksi. Aika on elokuvassa kirjaimellisesti rahaa, joka elokuvassa tehdään amerikkalaiseen tapaan E-RIT-TÄIN selväksi. Aikakäsitteillä leikittely vanhenee alleviivavan toistamisen vuoksi todella nopeasti ja koko elokuvan konsepti alkaa väsyttää.

Rasittavaa elokuvassa on myös se, että kaikki on pinnallista ja mustavalkoista. Tietenkin Justin Timberlaken esittämä köyhä Will on maailman hyväsydämisin gettopoju, joka kärsii RobinHood-syndroomasta, ja kaikki rikkaat ovat tietenkin pinnallisia, kylmiä ja ahneita pahiksia. Poliisit ovat tunnollisia. Ja täysin päälleliimatun oloisesti Willillä on isiä ikävä. Elokuva on myös castinginsa aikana tyhjentänyt kaikki Losin mallitoimistot, sillä sen lisäksi, että ihmiset alkavat maksaa elämästään 25-vuotiaana, niin tällöin myös heidän fyysinen ikääntymisprosessinsa pysähtyy ja näin ollen kaikki (tietysti) näyttävät malleilta koko ajan kaikkialla. Tämä johtaa myös hassuihin tilanteisiin, jossa esimerkiksi Justinen esittämän Willin äitiä näyttelee Timberlakea kolme vuotta nuorempi Olivia Wilde.

Myös Timberlake on ongelma. Vaikka Justin yrittää tosi kovasti parhaansa ja on välillä jopa ihan uskottava rasittavan yksiulotteisena Willina, rooli särkyy jatkuvasti ja jäljelle jää poptähti Justinin nätit kasvot. Eikä sekään auta, että lähes kaikki muutkin näyttelijät tekevät työnsä laiskasti ja vailla tunteita.

Onneksi elokuva on ihan kaunista katseltavaa ja varsinkin Amanda Seyfriedin esittämä Sylvia on stailattu ihanasti. Tyttö tosin on jatkuvasti huomattavan korkeissa koroissa ottaen huomioon, että hänen roolinsa on lähinnä juosta ympäriinsä Justinin kädestä roikkuen. Eli respectia Amandalle jos kengissä on oikeasti juostu, mutta itse uskon kyllä juoksemisen tapahtuneen ihan lenkkarit jalassa. Muutenkin elokuva on stailattu kauniisti, vaikka scifi-elokuvan ollessa kyseessä olisi toivonut vieläkin rohkeampia valintoja. Ja miksi scifissä jonkun on aina pakko käyttää sellaista rumaa Matrix-takkia?

Oikeasti tämä elokuva ei välttämättä olisi edes blogimerkintää ansainnut, mutta olen jo kauan halunnut käyttää tuota otsikkoa.

Berliinistä ostettua.

2011-11-22T21:59:00.010+02:00

Ulkomailla mua aina järkyttää 2nd handin (tai Vintagen) järkyttävät hinnat enkä ikinä saa ostettua mitään käytettyä kun ajattelen, että lönkan kiertsistä saa samanlaisen kolmella eurolla. Eli ulkomailla ostan usein uutta, niin myös Berliinissä. Berliinissä on paljon kivoja pikkukauppoja, joissa on vaikka mitä. Oltaisiin esim päästy Henrik Vibskovin blogiin, jos olisin syönyt pienemmän aamiaisen ja täten perunasoppa olisi maittanut. Ostin pari kivaa juttua, jota olen pitkään halunnut ja budjettikin alittui.

COS on vähän sellainen hienompien ihmisten Weekday. Haluaisin olla sellainen ihminen, joka ostaa COS:ista kaikkea. H&M:n omistama ketju valmistaa laadukkaan näköisiä, minimalistisia ja kauniita vaatteita sekä miehille että naisille. Olen jo kauan halunnut ostaa sieltä jotain ja Berliinissä kukkalonnyörit aukesivat (vaikkakin vähän hintavuus- ja henkkamaukkarätit-tuhahdusten saattelemana) ja ostin harmaat carrot-malliset kangashousut.

Parempi kuva täällä. Joku voisi sanoa, että housut muistuttavat aika paljon näitä Flowhun ostamiani housuja, mutta itse en sellaista kuuntele ja joka niin sanoo on aika negatiivinen ihminen.

COSin lähellä tyttö tekoturkissa ojensi käteeni lappusen, jossa mainostettiin vähän syrjemmässä Berliinin keskustasta tapahtuvasta American Apparellin halli-alennusmyynnistä. En ymmärrä miksi ne kaikki vaatteet oli roudattu sinne, mutta paikka osoittautui isoksi varastohalliksi, joka oli täynnä American Apparellin trikoopaitoja ja muuta mukavaa. Lisäksi paikalle oli roudattu töihin paitsi kaikki Saksan hipsterit, niin myös söpöjä tyttöjä ja poikia muualta Euroopasta. Alennustavaroiden lisäksi myynnissä oli myös sekundamalleja.

Hauska mustavalkoinen pilkkupaita. En ymmärrä miksi pallot ja pilkut on jotenkin tyttöjen juttu, mutta raidat on unisex. En edes tiedä onko asia näin, mutta jotakin vähän epäilyttävän tyttömäistä noissa pilkuissa kyllä on.

Anorakki-mallinen parkatakki on myös jotenkin malliltaan outo, mutta siinä on kiva rennon erähenkinen fiilis ja kivat värit. Anorakki on taas in 90-luku fiilistelyn myötä. Takki on sekundaa hihoissa olevien värivirheiden takia.

Berliinin matkan pääostostavoitteeni oli käytettyjen DrMartens-maihareiden löytäminen ja viimeisenä päivänä tässä onnistuinkin, vaikka olinkin siinä vaiheessa jo toivoni menettänyt. Paul's Store niminen liike myö lähinnä Cheap Mondayta ja Martenseja, ja minullekin sopiva malli löytyi onnekkaasti takahuoneessa. Vaikka olisin ehkä mieluummin halunnut jonkun muun väriset, niin 40 euron iloiseen hintaan mustatkin olivat enemmän kuin hyvät.

Ostin myös VOO-kaupasta kitchin puujäljitelmäkuvioisen iPhone-suojakuoren.

Hyvä Berliini, hyvä elämä!

Civil Civic – Airspray

“The Twilight Saga: Breaking Dawn – Part 1: Yeah, That Shit You Heard About Chewing Out the Baby is Intense”

2011-11-20T19:48:00.005+02:00

Kaikista omista sisäisistä vastaanhangoittelusta ja ulkomaailman elokuvatykkääjien negatiivisista mielipiteistä huolimatta pidän Twilight-elokuvista ilmiönä. Pääsyy tähän on, että elokuvat antavat minulle mahdollisuuden katsoa ihanan Kristen Stewartin keikistelyä punaisella matoilla ja muotilehtien kansissa. Toinen miellyttävä asia on, että Twilight on jotain täysin tietyn ikäryhmän omaa. Se on avoimesti ja ylpeästi sukupolvikokemus, joka yhdistää nuoria (tyttöjä) ympäri maailman. Toki me muut nauramme Twilight-hömpötykselle ja sen aiheuttamalle kirkuvalle fanaattisuudelle, mutta minusta on mahtavaa, jos nuoret ottavat jonkun kulttuurituotteen näin omakseen rakastaen ja vaalien sitä.

Haluan kuitenkin korostaa, että arvostan Twilightia ainoastaan ilmiönä. Elokuvina Twilightit epäonnistuvat suurilta osin onnettoman lähdemateriaalinsa vuoksi. Sarjan luoja Stephenie Meyer on kirjoittajana onneton ja tarinan kuljetuksessaan mauton ja raaka. Tällä viikolla ensi-iltansa saanut Twilight: Aamunkoi- osa 1 on elokuvasarjan tähän mennessä heikoin osa. Suuressa osassa elokuvaa ei oikein tapahdu mitään ja kun tapahtuu, on se joko naurettavaa tai vaivaannuttavaa. Harvoin elokuva ällistyttää sillä, että jotain on tehty näin huonosti, nolosti tai huonolla maulla. Luultavasti vuosikausiin kamalin kohtaus oli loppupuolen mies-rakastuu-vauvaan-hirvittävyys. Lähelle pääsi myös edelleen nolon söpön ja pehmoisen näköisten ihmissusien "keskustelu" kallioilla.

Pahinta elokuvassa oli kuitenkin sen välittämät arvot. Bella heikkona rakkaudessaan riutuvana naisena kärsii kiimassaan, kun jatkuvasti kaikki hänen ympärillään varoittelevat seksin vaarallisuudesta. Kun seksiä sitten viimein päästään harrastamaan (mauttomalla rantahuvilalla) Bella tulee heti raskaaksi ja kieltäytyy oman elämänsä uhalla abortista. Tästä hänet lopussa myös palkitaan. On hämmentävää, että tällaisia konservatiisia, ja elokuvien aihepiiristä huolimatta, kristillisiä arvoja levitetään herkille teineille kauniiden ihmisten ja höpöromantiikan välityksellä.

Berliini.

2011-11-18T23:45:00.010+02:00

Jo vaihdon aikana piti käydä Berliinissä, kun siitä kaikki olivat hyvää puhuneet ja muutenkin kehuneet. Muu matkailu kuitenkin vei rahat ja ajan, joten matka Saksan kaksijakoiseen pääkaupunkiin jäi keväällä tekemättä. Viime viikolla kuitenkin tuli tämäkin puute matkamuisteloissa korjattua, kun lomailin pitkän viikonlopun ajan ihanassa uglycool-Berliinissä.

Berliini muistutti Lontoota siinä mielessä, että sen sijaan että kaupungilla olisi tarjota vaikuttavaa arkkitehtuuria tai korkeakulttuuria, oli siellä hienointa itse kaupunki ja sen henki. Rumankaunis Berliini on kaupunki täynnä hämmentävää DDR-arkkitehtuuria, nuorten ihmisten yrittelijäisyyttä, rohkeita baareja ja rentoa oleskelua. Eikä sekään haitannut, että ruoka ja bisse oli halpaa ja idässä sai matkustaa ratikoilla.

Joissakin kaupungeissa on kiva käydä, mutta Berliinissä oli kiva olla ja varmasti tulen olemaan siellä usein jatkossakin.

Rebecca & Fiona – Jane Doe

ps. Anteeksi kuvien vammainen asettelu, mutta Blogspot ei enää toimi niinkuin haluaisin.

Snow White and the Huntsman.

2011-11-17T21:38:00.005+02:00

Liisa Ihmemaassa megamenestyksen seurauksena teattereihin saapuu ensi vuonna peräti kaksi Lumikki-satuun perustuvaa elokuvaa. Siitä lupaavammasta Lumikki-filmatisoinnista on julkaistu U-PE-A traileri juuri sopivasti Kristen Stewart-kuumeen noustessa uuden Twilightin myötä.

Tällä viikolla juoruttiin myös, että ihanalle mutru-Kristenille olisi tarjottu naispääosaa manga-klassikko Akiran Hollywood-filmatisoinnista. Vaikka itse Hollywood-Akiraan suhtaudun erittäin suurella varauksella, niin ei Kristen sitä voi ainakaan huonontaa.

Sen perinteisemmän ja kieltämättä tylsemmän näköisen Lumikin trailerin näkee täältä.

Ihana ilma.

2011-11-06T00:28:00.003+02:00

Voi kun olisi aina näin upea syksy!

Holcombe Waller – The Unicorn

R.E.M. älskar Kirsten också.

2011-10-28T17:08:00.001+03:00

Mahtava Rihanna.

2011-10-21T09:39:00.001+03:00

Rihanna vie ja muut vikisee. We Found Love-sinkun videossa on mahtava brittiteini-kapina meno ja videosta näkee että Skinssit on katsottu. Lisättynä tähän Ri-Rin ja kundin mahtava tyyli, jotenkin Roskilden mieleen tuova rantakrebailu ja ysäri-trainspotting-kuvasto, niin tulos on vahva, tyylikäs ja kapinallinen. Voikun muutkin poptähtöset tekisivät joskus jotain näin tuoretta(köh-köh-Lady-Gaga-köh).

Jens älskar Kirsten.

2011-10-20T20:19:00.004+03:00

Hih. Hurmaavan Jens Lekmanin kappale Waiting For Kirsten kertoo mystisestä Kirstenistä, joka kuvaa elokuvaa Lars Von Trierin kanssa.

Jens Lekman – Waiting for Kirsten

Kånken.

2011-10-20T16:09:00.003+03:00

Ensi kuun alussa ajattelin viimein ostaa sen Fjällraven Kånken repun, jonka uhosin jo keväällä Tanskasta ostavani. Valitettavasti väreissä on mistä valita.

Glass Candy – Feeling Without Touching

HOMO!!

2011-10-19T22:40:00.004+03:00

Kirjoittaminen kihelmöi. Vaikka raapustelee vain tällaista pientä blogia, on hieno tunne kun kirjoitus alkaa poikkoilla ja muhia mielessä jonkin tapahtuman äärellä. Lauseet ja rakenteet muotoutuvat päässä ja nähty muuttaa päässä olevia tekstin rakenteita. Yleensä pitäisi rientää heti kotiin ja alkaa kirjoittaa. Tulee hyvää ja inspiroitunutta tekstiä. Pirkko Saision HOMO:kin kihelmöi, mutta lauantai-iltana on parempaakin tekemistä kuin koneen ääressä kyhjöttäminen. Joten yritetäänpä kaivella näin neljä päivää myöhemmin, jos se inspiraatio sieltä tulisi.

Viime syksyn homo-keskustelun jälkipoltoista syntynyt HOMO!-musikaali on hauska, nokkela ja viiltävä viihdekokemus. Homojen historiaa ja homouden tragediaa terapiasessioiden puitteissa läpikäyvä näytelmä on tunnelmaltaan ironinen ja sopivasti absurdi. Musiikki toimii kaikessa taistolaisuudessaan ja varsinkin suuret ryhmäkohtaukset on toteutettu hienosti. Lava on aihepiiriin nähden yllättävän synkkä ja koristeeton, mutta mahdollistaa monipuoliset ja teknisesti jännittävät lavastusratkaisut. Mieleen jäivät erityisesti nahkahomokliseillä visuaalisesti iskevä Tom Of Finland-tribuutti sekä lopun massiivinen politiikka-uskonto-leikittely. HOMO! on hauskaa modernia teatteria, jonka huumori toimii erityisesti sen ajankohtaisuuden vuoksi. Liiallinen ajankohtaisuus on toisaalta myös näytelmän harmittava rasite, sillä tällaisen 2010-luvun hienon kulttuurituotteen toivoisi säilyvän myös jälkipolvilla, mutta HOMO! on ajankohtaisuutensa vuoksi liian tiukasti kiinni tässä ajassa.

Päätän joka syksy ja kevät, että käyn vähemmän elokuvissa ja enemmän teatterissa. Opiskelijalle teatterissakäynti maksaa parin leffalipun hinnan ja Helsingin teatterit ovat täynnä tarjontaa. Tänä syksynä olen viimein saanut itseni teatteriin ja seuraavaksi menen katsomaan Saara Turusen kehuttua Broken Heart Storya.

UFFs.

2011-10-13T18:54:00.008+03:00

Jotenkin päädyn ostamaan Uffista aina takkeja. En tiedä johtuuko se siitä, että takkeja ostaessani luulen säästäväni enemmän, koska ne ovat normaalikaupoissa kalliimpia vaiko siitä, että ulkovaatteisiin on harvemmin kertynyt hikeä tai muita eritteitä kovinkaan paljon, koska niillä ei ole suoraa kosketusta ihmisruumiseen. Mutta hyytävään talveen varautuessa takkeja on kotiin kannettu näistäkin aleista.

Ensimmäinen löytö ei varsinaisesti ole takki, vaan suuri ja lämmin harmaa neuletakki. Eniten neuleessa vetosi kummallisen korostetut olkapäät, sopivasti tiukat hihat ja tumma harmaan sävy. Vaatteessa on ripaus hobo-chickia.

Toinen tikkitakkini on nähtävästi osa jotain vanhanaikaista lasketteluasua, koska takin selkämys on pidempi kuin etuosa. Työkaverini epäili, että tämä estää pepun jäätymisen hiihtohisseissä mäkeä ylös matkatessa. Itse vihaan intohimoisesti kaikkea talviurheilua enkä aio tätäkään takkia missään mäessä kuluttaa. Tykkään edelleen tikkitakkien meiningistä ja lisäksi takin takahärpäke tuo mielenkiintoa muuten melko tavallisen takin profiiliin. Myös hihan ja päänsuun resorit ovat kiva lisä ja tuovat takkiin jäykkyyttä, jota tällainen kangas usein tarvitsee.

Ostin pilottitakin. Olen kokeillut pilottitakkeja jo pari kertaa aiemmin, Köpiksessä Weekdayssa ja noin kuukausi sitten Kiertsissä. Aiemmin takki on jäänyt ostamatta, koska 90-luvulla Joensuussa asuneelle takissa on melko tuoreet skin head-fläsärit. Mutta nyt halpa hinta, sopiva väri ja hetkellinen kevytmielisyys sai minut kantamaan sen keltaisessa kassissa kotiin asti.

On hassua miten tietyt vaatteet leimautuvat tietyn ajan ja aatteiden kuviksi ja kiinnittyvät osaksi muistoja. Skinheadit olivat varsinkin Itä-Suomessa suuri ongelma ja pilottitakkiset jengit kulkivat kylillä pelkoa aiheuttaen. Vaikka rasismi on edelleen vakava ongelma Suomessa, ovat pahimmat ajat onneksi ohitse ja myös pelko pilotin ympärillä on hälventynyt. Kyseinen malli on alunperin ollut lentäjien takki ja sellaisena aion itse takkiin suhtautua. Ehkä laitan rinnuksiin vielä kukkapinssejä ja söpöjä eläimiä, ettei heikkohermoistenkaan tarvitse pelätä. Ja luohan se hauskan kontrastin.

Lopuksi vielä sellainen juttu, että mahtava tanskalainen VETO tulee joulukuussa Tavastialle. Lähteekö joku messiin?

VETO – You Are A Knife

Asos ale.

2011-10-12T20:36:00.003+03:00

Asoksella on alet ja tekisi hirveästi mieli ostaa nämä veikeät keltaiset kummajaiset. Toimituskulujakaan ei olisi. Mutta enhän mä näitä tarvitse. Ja kuukauden päästä lähden Berliiniin ja siellä on vaikka mitä kivaa.

Onhan?

St. Vincent – Cheerleader

ps. Ja tääkin olisi kiva.

Drive.

2011-10-11T23:07:00.015+03:00

En oikein osaa kirjoittaa elokuvista teknisesti. En tunne kamera-ajoja, en huomioi valotusta ja muutenkin elokuvan teknisten saavutusten hahmottaminen on minulle hankalaa. Mutta Drive on kaiketi teknisesti erinomainen elokuva, koska sen ohjaaja, tanskalainen Nicolas Winding Refn, palkittiin Cannesissa parhaan ohjaajan palkinnolla. Onneksi Drive on myös muuten valtavan hieno elokuva.

Drive on modernia elokuvaa parhaimmillaan: hiljaista, tyylikästä, herkkää ja tunteetonta. Pienen selviytymistarinan ympärille rakennetaan vaikuttavan kylmä ja intensiivinen kuvamaailma, jonka hienoimmat hetket ovat lähempänä kokeilevaa modernia videotaidetta kuin perinteistä elokuvaa. Äänimaailma rakentuu autojen tasaisesta jylystä, herkullisesta Flow-popista ja tyhjästä hiljaisuudesta. Vähäsanainen ja eleetön elokuva ei päästä katsojaa vähällä, sillä aina kun elokuva alkaa lämmetä ja jopa hymyilyttää, palauttaa Refn katsojan takaisin todellisuuteen kroteskilla semi-splatter-väkivallalla.

Gosling. Gosling. Gosling. Upean näköinen Amerikan uusi poikauros Ryan Gosling on elokuvan sielu. Tämän elokuvan jälkeen on lähes naurettavaa ajatus, että Goslingin ura alkoi toden teolla hiii-rvittävästä Notebook tyttönössöilystä. Goslingin yksinäiset, hieman vääristyneet kasvot sekä tyhjä katse ovat kaunis pinta, jolta ohjaaja heijastaa Los Angelesin ala-maailman yksinkertaisia sääntöjä.

Tavallaan elokuvan naispääosaa esittävä Carey Mulligan on hyvin samantapainen näyttelijä kuin Ryan Gosling. Molempien näytteleminen on pienimuotoista, herkkää ja tunteikasta. Molemmat ovat urallaan vältelleet itsestäänselviä blockbuster-elokuvia ja näin säilyttäneet ympärillään mielenkiintoisen nuoren näyttelijän indie-auran. Valitettavasti ihastuttava Mulligan on ajautunut hiljaisten, kunnollisten tyttöjen maneerisiin rooleihin. Ehkä Mulliganin suurin ongelma on hänen sukupuolensa. Miesvaltaisessa Hollywoodissa Mulliganin kaltaiset herkät tytöt vajoavat usein statistien rooliin toimivien miesten vierelle, kuten myös Drivessa tapahtuu. Toivon todella että Mulligan ei jumitu nykyiselle tielleen, vaan saa lisää vapautta ja monipuolisuutta nuorelle uralleen, sillä olen aina ihan rakastunut kun Mulliganin vieno hymy täyttää valkokankaan.

On sääli, jos raaka väkivalta ja Amerikassa käytetty naurettava Fast&Furious-tyylinen hutimarkkinointi pilaa elokuvan mahdollisuudet kohta alkavissa Oscar-mittelöissä. Drive on visuaalisesti sekä tunnelmaltaan modernia elokuvaa tavalla, joka on uutta, uhmakasta ja jännittävää. Parasta aikoihin.

My favorite day is Weekday.

2011-10-09T15:21:00.005+03:00

Weekdayn sivuja selaillessa tuli taas olo, että ei mun kaapista oikein löydy yhtään kivaa takkia tai paitaa.

Jens Lekman – An Argument With Myself

ps. UFF:in alet alkavat huomenna.

R.I.P. Steve Jobs.

2011-10-06T15:06:00.004+03:00

Kiitos, Steve Jobs!

Kiitos iPodista.

Ja Macista.

Mutta ennen kaikkea, kiitos Pixarista.

COS.

2011-09-29T13:08:00.006+03:00

Yrittämisestä puheenollen; nyt on Suomestakin käsin entistä helpompaa yrittää COSin kauniilla vaatteilla koristautumista ruotsalaisketjun uuden nettikaupan ansiosta.

cosstores.com

Yrittäminen kannattaa aina.

2011-09-28T22:16:00.009+03:00

On hienoa, jos ala-asteelta on jäänyt elämään muutama mahtava ystävä tai kiva harrastus, mutta vaatekaapin sisällön soisi muuttuvan vuosien saatossa. Vieraillessani Itä-Suomessa perhettä moikkaamassa näin sattumalta yhden ala-astetuttuni, joka kymmenisen vuotta sitten oli kaikin tavoin ihana ja kaunis tyttönen, kuuluen minun ja monen muun mielestä koulun kauneimpiin. En tiedä johtuuko asia siitä, että ala-asteella kaikki oli paremmin vai Joensuusta itsestään, mutta tytössä ei ala-asteen jälkeen ollut muuttunut mikään muu kuin poskien pyöreysaste. Eikä tämä kyseisessä tapauksessa ollut vain hyvä asia. Tytön tyyli, hiukset, kävely ja koko oleminen olivat kaikki lähes tulkoon identtiset sen tytön kanssa, jonka muistan vuosien takaa. Tietysti on hienoa, jos hän on löytänyt tyylinsä ajoissa, mutta ainakin itse olisin toivonut sen löytyvän vasta sen jälkeen kun äiti on lakannut ostamasta tytölle vaatteita.

En nyt väitä, että jokaiseen muotivirtaukseen tarvitsee hypätä mukaan. Lähes mikään ei tänä hipsterien kansoittamana aikana ole nolompaa kuin liiallinen muodikkuus tai yli-yrittäminen. Mutta voi muodista silti nauttia. Jatkuvasti muuttuva muoti antaa varsinkin tytöille mahdollisuuden kokeilla eri asioita ja tätä kautta löytää ne itselle sopivat jutut. Eikä tarvitse edes seurata muotia. Moni ystäväni on käynyt läpi kaikenlaisia nuoruudenvaiheita emoilusta roolipelailuun, ja myös tällaisten kokeilujen kautta varmuus omasta itsestä ja omasta tyylistä kasvaa.

Joensuussa kaivoin kaapista vanhoja koulukuviani ja pakko myöntää, että itseni kohdalla kehitystä on ainakin omissa silmissä tapahtunut. Suurin kiitos kuuluu varmasti Helsingille ja yliopistolle, mutta kai vaikutuksensa on myös omille yrityksillä ja hassuillakin kokeiluilla.

DEV – Take Her From You

Chukka-chukka!

2011-09-22T19:54:00.004+03:00

chukka-boots, h&m

R.E.M lopetti uransa. Ei bändi minulle mitenkään kamalasti merkinnyt, mutta näytän kuulemma (hyvällä tavalla) Michael Stipelta, joten onhan se vähän surullista. Ja on niillä hienoja kappaleitakin.

R.E.M. – Daysleeper

Suomi-filmin nykytila.

2011-09-21T18:21:00.012+03:00

Hei nyt ihan oikeesti helvetti!

Kävin taas jostain ihmeen syystä katsomassa vähän Suomi-filmiä. Tai syyn kyllä tiedän. Toivo elää: ehkä Suomessa joku joskus kerrankin onnistuisi tekemään omalaatuista, hauskaa ja modernia elokuvaa nykyajan Suomesta. Ruotsi ja Tanska tuottavat jatkuvasti kiinnostavaa, monipuolista ja rohkeasti skandinaavista elokuvaa, kuten esimerkiksi tämän vuoden R&A-festivaalit todistavat, mutta Suomen nuorenpolven elokuvatekeleet tuottavat lähinnä tuntemuksia siitä, että joku aivolima alkaa valua ulos sieraimista myötähäpeän suuresta määrästä johtuen.

Ensiksi tunnustusta niille, joille se kuuluu. Rare Exports oli hauska ja raikas. Zaida Bergrothin Hyvä Poika on vahva, ehjä ja kovin suomalainen. Kyllä suomalaiset osaavatkin tehdä komeasti synkkää elokuvaa masentuneista, sulkeutuneista suomalaisista. Mutta entä komedia. Missä on ilo? Missä on nauru? Missä on tavallinen hupsu arki? Missä indie?

Elokuuta mainostettiin dvd-kotelon kannessa sanoilla raikas, erilainen ja kesäinen. Lupaavaa. Suomen ihanassa suvessa suomalainen elää ja nauttii. Varmasti kahden kauniin nuoren roadtripistä läpi kesäisen Suomen saadaan iloinen, kevyt ja kauniskin elokuva. Tai edes viihdyttävä. Mutta ei. Elokuu oli aivan järkyttävää paskaa. Päänäyttelijöiltä puuttui totaalisesti minkäänlainen karisma. Nuoruus ei ole oikeutus sille, että ollaan huonoja. Myös rytmi oli käsittämättömän keskeneräinen, eikä koko elokuvassa annettu yhtäkään syytä sille, miksi tämä poika välittäisi tästä tytöstä. Ja olen melko varma, että en koskaan ole ollut yhtä vaivautunut, kuin katsoessani elokuvan (anti)kliimaksina toimivaa kohtausta, jossa kamppipissiksen fysiikan ja karisman omaava tyttö lukee pojalle Shakespearia suomeksi pojan ruotsinsuomalaisen perheen mökillä. Voi hyvä helvetti, olisivat lukeneet edes Heli Laaksosta, mutta tekijät eivät nähtävästi olleet kuulleet yhdestäkään suomalaisesti runoilijasta.

Likainen Pommi on sentään jotain erilaista. Se on myös kammottavan mauton ja epähauska komedia, jonka mukaan hassua on kotiväkivalta, pedofilia ja se, kun kiroillaan ja sanotaan välillä asioita englanniksi. Tajuan kyllä, että Likainen Pommi menee tarkoituksella yli ja sen pitäisi juuri siksi olla hauskaa. Oikein tehtynä tälläinen absurdius onkin hauskaa, kuten esimerkiksi muutaman vuoden takainen YLEn lauantai-illan poliittiinen satiirisarja Presidentin Kanslia osoitti. Ensi kerran kun näin Likaisen Pommin trailerin ajattelin sen olevan parodia ja jopa ihan hauska sellainen. Luulin traileria mainokseksi. Kun myöhemmin kuulin, että kyseessä on oikea elokuva, toivo jostain Isänmaan Toivojen kaltaisesta ilottelusta heräsi. Valitettavasti Likaisessa Pommissa viihdytti lähinnä sen lyhyt kesto ja kaiken kattava kamaluus. Koska elokuva oli osa R&A:ta, elokuvan jälkeen olisi ollut mahdollisuus tavata elokuvan ohjaaja Elias Koskimies. En kuitenkaan jäänyt paikalle, koska tuntui että myötähäpeä-aivolimat olivat taas liikkeellä.

Onneksi on Dome! Ihana Dome! Ja Dome on yhden mun ystävän fb-kaveri, joten eihän se voi olla ihan hirveä tyyppi! Jee!

Malick festaritunnelmissa.

2011-09-21T10:00:00.001+03:00

En tiedä miksi, mutta ohjaajasankarini Terrence Malick oli kuvailemassa jotain Austin City Limits Festivaaleilla Christian Balen kanssa. Outoa käyttäytymistä mieheltä, joka normaalisti välttelee julkisuutta ja josta ei ennen viime viikkoa löytynyt, muutamaa naamakuvaa lukuunottamatta, juuri lainkaan kuvamateriaalia. Alla videokuvaa tapahtuneesta.

Syyskuussa.

2011-09-20T18:52:00.016+03:00

Kesän iloisuuden uuvuttamana on tullut osteltua aneemisia rättejä Weekdaysta ja kiertsistä.

Neuletakista ei kuvan perusteella saa mitään selvää, mutta siinä on sellaista hienon näköistä mokkanahkajäljitelmää etuosassa.

T-paidat on aina innostavasta Weekdaysta. Kai mun pukeutumisessa edelleen vaikuttaa luontoaiheista tykkäily, vaikkakin nyt on siirrytty susista, kauriista ja muista söpöistä metsän eläimistä kasvillisuuden puolelle.

Weekdaylla on hieno Storemade "mallisto", jossa ilmestyy joka viikko uusi printti, jota saa sen viikon ajan ostaa t-paitojen rintamuksissa. Ajankohtaiset ja kantaaottavat paidat painetaan nimensä mukaisesti Weekday-liikkeissä. Ainut harmitus on, että toisin kuin ainakin Tanskassa, Suomessa printtejä painetaan vain t-paitoihin. Köpiksen Weekdayssa printtejä sai myös kangaskassien kyljissä, mikä tällaisen kangaskassien suurkäyttäjän mielestä oli tosi kivaa. Esimerkiksi tämän viikon printti jää upeudestaa huolimatta ostamatta, koska en yksinkertaisesti tarvitse enää lisää mustia printtipaitoja. Ehkä kangaskasseja alkaa tulla Suomenkin Weekdayhin nyt, kun ihan Hesarin kuukausiliitekin on huomannut niiden yleisyyden.

Take That – Love Love

ps. Anteeksi pitkä bloggaustauko. Koneeni hajosi ja uuden hankkimiseen meni tovi. Lisäksi oli kesä, kiima ja rakkaus.
ps.2 Anteeksi kehnot kuvat, mutta en ole vielä oikein sisäistänyt iPhoton kuvanmuokkaus ominaisuuksia.
ps.3 Anteeksi kehno layout. Typerä bloggeri oli mennyt muuttamaan käyttöjärjestelmäänsä, enkä osaa vielä laittaa kuvia vierekkäin.

ps.4 Ja hipstereille anteeksi Take Thatista.

Nostalgiaa.

2011-07-31T22:47:00.009+03:00

Nostalgia on hassu juttu. Elokuvat, muoti ja musiikki hakevat jatkuvasti vaikutteita ja tunnelmia menneiltä vuosikymmeniltä herättäen samalla kummallisia tuttuuden tunteita populaarikulttuurin kuluttajissa. Nyt kun 90-luku alkaa näkyä muodissa ja kuulua musiikissa, voi ensimmäisen kerran todeta oikeasti eläneensä tuona nostalgisena aikana ja yhtyä fiilistelyyn omia muistoja peilaten. Muuten nostalgia ja menneiden vuosikymmenten perään haikailu perustuu ennen kaikkea kulttuurin luomaan (lähinnä amerikkalaiseen) ajankuvaan ja "muistot" niistä ovat hassusti ulkopuolisia, ennen kaikkea pinnallisia ja kulttuurin kautta opiskeltuja.

Erinomaisen J.J. Abramsin ohjaama Super 8 on kuulemma paljon velkaa Spielbergin 80-luvun seikkailuelokuville. Elokuva kertoo lapsikatraasta, joka zombie-elokuvaa kuvatessaan näkee kummallisen junaonnettomuuden, jonka seurauksena heidän kotikaupungissaan alkaa tapahtua kummia. Juonessa lainataan E.T:tä ja tunnelmassa Gooniesia, mistä syystä elokuvaa onkin syytetty omaperäisten ajatusten puuttumisesta ja jopa suoranaisesta kopioinnista. Eikä asiaa ei auta yhtään, että yksi elokuvan tuottajista on itse Steven Spielberg.

Itse en kuitenkaan näe tälläisessä kopioinnissa mitään väärää, varsinkaan jos se tähdään näin ansiokkaasti. Muoti ja musiikki kopioivat jatkuvasti menneitä vuosikymmeniä ompeleiden ja nuottien tarkkuudella, enkä näe mitään syytä miksei elokuville suotaisi samaa. Elokuva on viime vuosikymmenenä kehittynyt lähinnä visuaalisesti, eikä uusia tarinankerronnan tapoja ole keksitty. En tiedä johtuuko se visuaalisesta kehityksestä, yleisestä kyynistymisestä vai Nolanin Batmaneista, mutta nykypäivän toimintaelokuvia vaivaa lähes lamaannuttava synkkämielisyys ja niistä puuttuvat seikkailu, ilo ja vanhanaikainen, tunteisiin vetoava jännitys. Super 8:ssa ei onneksi mennä otsa kurtussa vaan lapsien kanssa juostaan, hypitään, likaannutaan, iloitaan, pelätään ja ennen kaikkea tunnetaan aivan kuin Spielbergin seikkailuelokuvissa tai Viisikko-kirjoissa. Super 8 onkin tästä syystä raikas ja ylpeästi nostalginen kunnianosoitus tietyn aikakauden huippuelokuville.

ps. I ♥ Elle Fanning!

Flow mayb's.

2011-07-30T20:51:00.004+03:00

Flow-vaateshown lähestyessä alkaa oma vaatevarasto näyttää vanhalta ja tylsältä. Kun kaikki kiva on niin nähtyä ja kaikki erikoinen vähän liikaa, täytyy kääntyä nettikauppojen puoleen. Kävin kokeilemassa yllä olevia carrot-mallisia kollegehousuja Helsinki10:ssä ja kivoilta näyttivät. Netistä saa tilattua halvemmalla, mutta ainut ongelma on, voiko Flowhun mennä verryttelyhousuissa. Toppi sopisi hyvin Kallion puistokirppikseltä ostamani liivin seuraksi, ja alessa sillä on hintaa vain noin 10 euroa.

Vivian Girls – Take It As It Comes

Bridesmaids.

2011-07-26T23:00:00.011+03:00

Komedia on miehinen ala varsinkin elokuvan puolella. Television puolella naisvetoiset sitcomit kuten 30 Rock, Parks and Recreation ja Cougar Town jyräävät, mutta elokuvien puolella tilanne on toinen. Yhä edelleen ns. naistenkomediat ovat lähinnä pitkästyttäviä tusina rom-comeja, joiden pääosissa seikkailee katehudsoncatherineheigl-blondeja ja heidän tummia, tuhmia ihastuksiaan. Liian usein naiset kuvataan komedioissa vain äiteinä, hupsuina vaimoina tai kikattelevina teinityttöinä. Onneksi Bridesmaids tekee asiat toisin ja onkin yksi hauskimmista koskaan näkemistäni elokuvista.

Bridesmaids kertoo häistä. Tylsää juu, mutta kun käsikirjoittajana ja pääosan esittäjänä on Saturday Night Liven nerokas Kristen Wiig, elokuvassa on myös järkyttävän hauskaa pikkusanailua, paskantamista hääpuvussa keskelle tietä ja muuta liikenteen hillitöntä vaarantamista sekä fyysisintä komediaa, jota Hollywood on tuottanut vuosikausiin. Vaikka Wiig on selvästi elokuvan virta, myös muut naiset revittelevät rooleissaan veikeästi. Elokuva on ihanan raikasta ja vapauttavaa katsottavaa verrattuna hittituottaja Apatown tuottamiin huumehuuruisiin teinimies-komedioihin, sillä samalla kun Bridesmaids on häikäilettömän rietas ja törkeä, on se myös lämmin kuvaus ystävyydestä ja uusista aluista.

En oikeasti muista, milloin olisin nauranut elokuvateatterissa niin paljon kuin Bridesmaidsia katsoessani. Toki elokuva vastaa lähes täydellisesti omaa käsitystäni hyvästä huumorista ja olen rakastanut Wiigiä jo vuosikausia, joten olen varmasti elokuvalle aika helppo tapaus. Mutta parhaiten elokuvan hauskuutta kuvaa se, että sen jälkeen kun nauru oli lähes reväyttänyt vatsalihaksia leffateatterin pimeydessä, jatkui nauru vielä kymmenen minuuttia elokuvateatterista poistumisen jälkeenkin.

Super Ella.

2011-07-24T19:11:00.003+03:00

Somewheressa ihastuttanut Elle Fanning Marc Jacobsin syysmalliston muusana.

Ensi perjantaina Ellen voi nähdä J.J Abramsin Spielberg-fiilistelyleffassa Super 8.

Harry Potter.

2011-07-20T22:24:00.016+03:00

Harry Potter- kirjasarja on varmasti merkittävin 90-luvun lapsia yhdistävä sukupolvikokemus ja myös itselleni Harry Potter-kirjat olivat teini-iän tärkeimpiä populaarikulttuurin tuotteita Final Fantasyjen ohella. Kirjasarja kasvoi ja kehittyi hienosti nuorten lukijoidensa mukana, kun kaiken taikomisen ja muun seikkailemisen keskellä käsiteltiin hienosti kasvua, erilaisuutta sekä ulkopuolisuutta. Vaikka kirjasarjassa kuljettiin vääjäämättömästi kohti raskaampia teemoja ja lopullista taistelua, onnistui Rowling hienosti säilyttämään virkistävän keveyden kuvatessaan ihastuttavalla innolla myös velhojen arkea mm. koulupäivien, huispauksen sekä Weasleyn perheen Kotikolon kautta. Suomessa suuri kunnia kuuluu myös kääntäjä Jaana Kaparille. Kaparin kekseliäät ja suomen kielellä leikittelevät käännökset ja termit toisaalta lisäsivät taikamaailman mystiikkaa, ja toisaalta toivat sen lähemmäksi lukijoita.

Itse suhtauduin kirjasarjan filmatisointeihin alussa varauksella, sillä pelkäsin niiden tuhoavan kirjojen tunnelman ja varsinkin omat mielikuvani hahmoista ja heidän ulkonäöstään. Näin toki kävikin, enkä kykene enää muistamaan miltä Kalkaros tai McGarmiwa näyttivät omassa päässäni ensimmäistä kirjaa lukiessani. Viimeisen kirjan jälkeen uskalsin lopulta tutustua myös elokuva Pottereihin, jotka ovatkin tunnollisia ja ennen kaikkea ihailtavalla ammattitaidolla tehtyjä tulkintoja Rowlingin kirjoista. Alusta asti elokuvia palkattiin tekemään maailman parhaat tekijät ja pääosia lukuunottamatta hahmoja esittivät lahjakkaimmat vanhan polven brittinäyttelijät. Tuotantoyhtiö antoi rohkeasti huippusuositun elokuvasarjan eri ohjaajien käsiin ja antoi heille vapauksia toteuttaa omaa visiotaan Potter-universumista. Vaikka elokuvat ovatkin hyvin tehtyjä, ovat ne kirjoihin verrattuna hätäisiä, kömpelöitä ja liian täyteen ahdettuja. Mielestäni laajan kirjasarjan teemoja ja juonen käänteitä olisi voitu rohkeasti karsia vielä nykyistäkin rankemmalla kädellä, jos näin olisi voitu rakentaa ehjempiä elokuvia, jotka olisivat lähempänä kirjojen arkisen viipyilevää tunnelmaa.

Nyt kun viimeinenkin Potter-elokuva on kymmenen vuoden jälkeen viimein elokuvateattereissa, on monissa paikoissa pohdittu kestääkö Potter aikaa. Itse uskon Potteriin, vaikka se valitettavan nopeasti lypsetäänkin tyhjiin nopeiden elokuvafilmatisointien ja huvipuistojen kautta. Vaikka Potter alkoi nuorten fantasiasarjana, myös aikuiset löysivät kirjat ja samastuivat Rowlingin luomaan maailmaan ja sen vastakohtaisuuksiin eivätkä kirjat jääneet vain teini-ikäisten hömpäksi vaan innostivat lapsia ja nuoria kaikkialla maailmassa lukemaan. Elokuvat saattavat jäädä pölyttymään dvd-hyllykköihin ja huvipuistolaitteet hiljentyä, mutta uskon että hieno kirjallisuus sekä Rowlingin eloisa taikamaailma eivät unohdu.

Tilda.

2011-07-14T00:32:00.002+03:00

kuvat: W

Roskilde.

2011-07-13T22:17:00.007+03:00

Roskilde on järjetön tapahtuma. Yhden viikon ajaksi pienen Roskilden kaupungin väkimäärä kolminkertaistuu kun Tanskan nuoriso valtaa uneliaan pikkukaupungin lähitienoot. Rakastan rockfestivaaleja koska niiden aikana nuoret ihmiset yhdistyvät juhlistamaan vapautta, nuoruutta ja turmeltuneisuutta popmusiikin äärelle. Tästä Roskilde on hieno osoitus.

Majoittuminen Roskildessa tapahtuu valtavalla leirintäalueella. Leirintäalueilta saa roskiksia etsimällä etsiä, mikä näkyy roskan älyttömällä määrällä. Kaikki on märkää, likaista ja äänekästä. Mutta leirintäalueella on myös kauniin yhteisöllistä ja kun alkoholi yhdistyy sadekuurojen, vuotavan teltan ja kusimudan aiheuttamaan toivottomuuteen, ei olosuhteille voi muuta kuin nauraa ja nauttia siitä mitä on: ystäviä, kaljaa ja musiikkia.

Musiikillisesti Roskildella on tarjota kaikille jotain. Artistien suuresta tarjonnasta (sekä töistä ja juhlimisesta) johtuen itselläni meni suuri osa esityksistä ohi, mutta niistä joihin selviydyin nautin todella. Kohokohtia olivat kaatosateessa tanssittanut Yelle, pelottava trancehahmo Deadmau5, yllättävän hyvä Arctic Monkeys sekä hieman haikeisiin sunnuntaifiiliksiin täydellisesti sopinut Battles. Itseäni harmittaa, että niin moni keikka meni sivu suun. Onneksi suurin osa missatuista suosikeista saapuu elokuussa Flowhun.

Vaikka Roskildeen liittyy monia ällöttäviä puolia (kuten se, että alueen siivoaminen festivaalien jälkeen kestää yhdeksän kuukautta ja että miehet kusivat kaikkialle), oli se hieno kokemus. Musiikki, humalaiset tanskalaiset, vaihteleva sää ja jopa uuvuttava telttailu yhdistyivät festarimeininkiin sekä viimeisten vaihtopäivien haikeuteen kruunaten vaihtoaikani Kööpenhaminassa.

Sankt Hans Aften.

2011-06-24T12:18:00.004+03:00

Tanskassa juhannusta vietettiin eilen torstaina. Täällä kyseinen juhla on nimeltään Sankt Hans Aften (Pyhän Hansin Ilta), mutta ihanan kotoisaa perusjuhannuksen viettoa se täälläkin on. Eilen Amager rannalla poltettiin roviota, juotiin viiniä ja kuunneltiin tanskalaista iskelmää.

Hauskaa Juhannusta!

Kukkapaita Pariisista.

2011-06-20T12:34:00.002+03:00

Kummallinen kahdesta eri ruutupaidasta tehty paita kirjailluin kukkasin. Ostettu Pariisin Maraisista.

Björk – Hyperballad

Uutta vanhaa musiikkia.

2011-06-17T01:34:00.006+03:00

Girls Aloudista tuttu Nicola Roberts on lähtenyt musiikkiurallaan hieman eri linjalle kuin bänditoverinsa Cheryl Cole. Kappale kuulostaa Gwen Stefanilta ja kertsi Justicelta, mutta ainakin itse tykkään.

Räppäri Rye-Rye miksaa Robynin parin vuoden takaista Be Mine hittiä kappaleessa Never Be Mine. Robyn saa aina kylmät väreet aikaan. Ja tytöt on stailattu tyylillä. Ja Robyn tanssii niin söpösti. Robynin tanssimista voi katsella myös ihanuuden uudella Call Your Girlfriend-videolla.

Piiri pieni.

2011-06-14T00:55:00.005+03:00

Kaipa se on niin, että ammatista riippumatta kaikki samalla alalla työskentelevät tuntevat toisensa. Näin myös julkkisten keskuudessa.

Madonna, Sting ja 2pac.

Salvador Dali ja Coco Chanel.

Awesomepeoplehangingouttogether.

Lars Von Trier: Melancholia.

2011-06-13T19:37:00.010+03:00

Tanskalainen Lars Von Trier on yksi aikamme harvoja auteur-ohjaajia. Auteur-ohjaajat tekevät elokuviaan tinkimättömästi omien visioidensa ja mieltymyksiensä mukaan, yleisön, tuottajien tai suuryhtiöiden mielipiteistä välittämättä. Näille ohjaajille elokuva on taidelaji, joka kuvastaa heidän omaa vahvaa taiteellista näkemystään siitä millainen tarinankerronnan väline elokuva on. Muita tunnettuja auteur-ohjaajia ovat mm. Terrence Malick, Stanley Kudrick, Alfred Hitchcock sekä Aki Kaurismäki.

Von Trierin parin vuoden takainen Antichrist oli hätkähdyttävän vahva ja visuaalisuudessaan vastenmielinen elokuva vakavasta masennuksesta. Myös ohjaajan uusi elokuva Melancholia käsittelee lamauttavaa masennnusta ja sen vaikutuksia. Elokuvan ensimmäisessä osassa, Hollywoodin tanskalaisimman näköisen näyttelijän Kirsten Dunstin esittämä, masennuksesta kärsivä Justine hajoaa hääpäivänään ja ajelehtii ympäri siskonsa järjestämiä juhlia lohtua ja toivoa etsien. Toisessa osassa Justinen sisko Claire yrittää selvitä maailmanlopusta, vääjäämättömästä kuolemasta ja toivottomuudesta. Itsekin vakavaa masennusta sairastavan Trierin elokuva on enemmänkin kaksi erillistä elokuvaa; ensimmäinen kuvaa sairaan ihmisen ahdinkoa ja toinen lopun vääjäämättömyyttä.

On sääli, että ohjaajan lapselliset natsi-kommentit Cannesissa varastivat huomion Trierin hienolta elokuvalta. Visuaalisesta virheettömän kaunis elokuva rakentaa mielenkiintoisen kontrastin ihmismielen järjettömyyden sekä painostavan, mielikuvituksellisen maailmanloppu- tunnelmoinnin välille.

ps. Ja etteivät perusasiat unohtuisi: Skargråååårrhhdd!

X-men: First Class.

2011-06-12T11:00:00.003+03:00

Viimeisenä Madrid-päivänä satoi vettä, ja tästä syystä vetäydyin leffateatterin suojaan katsomaan uutta X-Menia. Espanjalaiseen tapaan elokuva alkoi 15 minuuttia myöhässä, jota seurasi noin 1/2 tuntia espanjalaisia puhelinmainoksia sekä amerikkalaisten toimintaelokuvien trailereita espanjaksi dubattuna. Ja kyllähän se Optimus Prime kuulosti lystikkäältä espanjaksi.

Itse elokuvaan petyin. Osittain tästä saan syyttää itseäni, sillä kuten aiemmin olen kirjoitellut, odotin elokuvalta paljon. Odotin elokuvalta sitä samaa, mikä kahdesta ensimmäisestä X-Men elokuvasta teki hyviä elokuvia: älykkyyttä, ihmissuhteita ja toimintaa oikeassa suhteessa. Toki uudessakin elokuvassa hahmojen väliset suhteet saavat enemmän aikaa kuin toimintaelokuvissa keskimäärin ja toimintakin on näyttävää, mutta älykkyys puuttuu. Vaikka elokuva on suurimmilta osin roolitettu hienosti, on elokuvasta saatu tehtyä jotenkin harmittavan lapsellinen ja tyhmä. Kylmä-sota tematiikka maistuu pölyiseltä, James McAvoyn esittämä Xavier on isä-roolissaan lähinnä ärsyttävä ja osa uusista hahmoista on vain tyhmiä (keijutyttö Angel?) eikä asiaa auta, että hahmoja on elokuvaan kestoon nähden aivan liikaa. Kiinnostavimmat jännitteet rakennetaan tietenkin Xavierin ja Magneton välille, ja myös Jennifer Lawrencen esittämä Mystiqueen tuodaan uutta syvyyttä.

Ei X-Men: First Class ehkä ole edes kovin huono elokuva. Se on vain turha ja valitettavan jäykkä ensimmäinen osa oletettavalle trilogialle. Michael Fassbender on kuitenkin hieno, silmää miellyttävä valinta Magneton rooliin ja Mystiquen ja Xavierin suhteelta on jatko-osissa lupa odottaa jotain syvempää.

January Jonesia käy sääliksi. Tyttö parka oli elokuvassa tungettu mitä pienimpiin 60-luvun puputyttöasuihin, jotka upea January täyttikin mallikkaasti. Harmi vain, että lahjakkuus ja säteily puuttuvat. Toivottavasti Jones pian saisi sen Bond-tyttö roolin, johon hänet on suunniteltu ja tekisi tilaa oikeille näyttelijöille.

Space Invaders in Paris.

2011-06-11T21:18:00.003+03:00

Kasari peli Space Invadersin hahmojen spottailu Pariisin katukuvasta on oivaa ajanvietettä. Kuuleman mukaan 1000:s hahmo ilmestyi Pariisiin viime viikon tiistaina.

http://www.space-invaders.com

Lontoo.

2011-06-06T12:00:00.001+03:00

Reissussa: Lontoo 6.- 10.6.

Ihana Lontoo saa kunnia olla ensimmäinen Euroopan kaupunki (Tukholmaa ja Tallinnaa lukuunottamatta), jossa käyn toista kertaa. Viimeksi Lontoo oli kuuluisan sateinen, harmaa ja kylmä. Kesäinen Lontoo on siis vielä kokematta.

Glasvegas – Dream Dream Dreaming

Madrid.

2011-06-01T12:00:00.002+03:00

Reissussa: Madrid 1.-6.6.

Lady Gaga – Americano

Kesän elokuvat '11 vol. 2.

2011-05-30T14:07:00.004+03:00

Jos toukokuu oli Amerikassa pakattu täyteen jätti-ensi-iltoja, niin kesäkuu pistää vielä paremmaksi, sillä joka viikonloppu teattereihin saapuu suurien studioiden blockbustereita. Tähän asti kesän jättielokuvat ovat kovasta kilpailusta huolimatta menestyneet hyvin, mutta kesäkuu tuo varmasti mukanaan myös floppeja. Kirjoitan elokuvista, jotka tulevat Amerikassa ensi-iltaan jo kesäkuun aikana ja Suomessa myöhemmin kesällä, X-Menia lukuunottamatta.

Kesäkuun 3. päivä X-Men kohtaa Gossip Girlin, kun Matthew Vaughnin ohjaama X-Men: First Class saapuu teattereihin. Iloiselle 60-luvulle sijoittuva elokuva esittelee meille Charles Xavierin ja Mangeton nuorina miehinä ja kertoo tarinan heidän ystävyydestään ennen keskinäistä vihanpitoa. Xavierin ja Magneton lisäksi elokuvan keskiössä ovat nuoret mutantit ja heidän ihmissuhteensa. X-Men: First Class on koko kesän eniten odottamani kesärymistely, sillä toivon sen palauttavan X-Men sarjan entiseen loistoonsa. Pääsosissa James McAvoy, Winter's Bonesta Oscar-ehdokkuuden saanut Jennifer Lawrence ja Mad Menin (mielestäni melkolailla lahjaton) January Jones.

J.J. Abramsin yrittää tehdä clowerfieldit uudella elokuvallaan Super 8. Lapsinäytteljöiden (mm. iiii-hana Elle Fanning) tähdittämä scifi-elokuva kertoo lapsiryhmästä, jotka näkevät oudon junaonnettomuuden kuvatessaan harraste-elokuvaa nimeltä Super 8. Elokuvan markkinoinnissa on käytetty Clowerfieldista ja Inceptionista tuttua salailutaktiikkaa, joten elokuvasta ei vielä tiedetä kamalasti. Steven Spielbergin tuottama elokuva saa Suomen ensi-iltansa vasta heinäkuun lopussa, mutta Yhdysvalloissa jo kesäkuun 10.

Kesäkuun puolivälissä teattereihin lentää ehkä kesän suurin kysymysmerkki Green Lantern. Hauskan Ryan Reynoldsin tähdittämä supersankarirymistely kertoo vähän kummallista tarinaa ensimmäisestä tellukselta kotoisin olevasta universumin-suojelijasta, joka saa yli-inhimilliset voimat vihreästä sormuksesta. Elokuva on tehty lähes kokonaan CGI-tekniikkaa käyttäen, ja ainakin trailereiden perusteella lopputuloksena on näyttävää ja värikästä, mutta kieltämättä muovista toimintaa. Jokin on kuitenkin mennyt vikaan, sillä suuresta budjetista ja Reynoldsista huolimatta, trailerit ovat aiheuttaneet enemmän hämmennystä kuin innostusta eikä elokuvan vihreä-visuaalisuus iske. Green Lantern saa Suomen ensi-iltansa heinäkuun lopussa.

Kesäkuun päättää vuoden Pixar-annostus Cars-elokuvan jatko-osan muodossa. Jo studion ilmoitus Cars 2:sta oli pettymys tällaiselle Pixar-fanipojalle eikä tunne ole mihinkään poistunut.

Vuoden 2006 Cars oli hyvin tehtyä ja vauhdikasta viihdettä lapsille, mutta siitä puuttui Pixar-elokuville ominainen lämpö, raikkaus ja sielukkuus. Elokuvat kuten Wall-e, Ratatouille ja Up ovat vedonneet niin lapsiin kuin aikuisinkiin älykkäillä ja ajattomilla tarinoillaan, mutta Cars 2 vaikuttaa trailereiden perusteella lähinnä elokuvan mittaiselta lelu-mainokselta. Pixarin tuntien luvassa on moitteetonta ja viihdyttävää autoilua ympäri maailmaa. Ja kuka tietää, ehkä kiiltävän konepellin alta löytyy myös sydän ja sielu. Suomen ensi-ilta tuttuun Pixar-tapaan vasta elokuussa.

à Paris.

2011-05-23T21:56:00.005+03:00

Tänään lento Pariisin aloittaa kevään toisen mini-eurotourin. Luvassa dubstep-bileet laivassa, picnickiä picnicin perään, kesävaatteita ja yleistä ihastelua. Toivottavasti ranskalaiset ei syö mun päätä, kun sönkötän niille englantia.

Pariisista matka jatkuu Madridin kautta Lontooseen.
On se ihanaa, kun muutkin käyvät vaihto-opiskelemassa.

Veronica Maggio – Vi kommer alltid ha Paris

Born This Way.

2011-05-21T21:54:00.021+03:00

Keltään ei varmastikaan ole jäänyt huomaamatta, että Lady Gagan uusi albumi Born This Way ilmestyy ensi viikolla. Forbes-lehden mukaan maailman vaikutusvaltaisimmaksi julkkikseksi ohi Oprahin ponkkaisseen Gagan toinen albumi on kaiken ennakkohypensä arvoinen. Levyllä yksilön vapautta ja ainutlaatuisuutta julistava sanoma yhdistyy jumalanpilkkaan ja huimaan määrään musiikillisia vaikutteita eri vuosikymmeniltä. Villit jalantamppausbiitit yhdistyvät iloisesti latino kansanlauluihin, kasari saksofoneihin, ysäri eurodiskoon, arenarockiin sekä purkkapoppiin, ja levyn popkulttuuriviittauksia vilisevät sanoitukset ovat räikeitä, nolostuttavan huomionhakuisia ("Jesus is the new black") ja jopa huvittavia ("I'm free as my hair").

Muutamasta turhasta täytekappaleesta huolimatta Lady Gagan uutuus on hieno levy täynnä iloista, nokkelaa, monipuolista ja jopa voimauttavaa modernia popmusiikkia.

Lady Gaga – The Edge Of Glory

Tekee mieli tanssia.

kuva: V

Terrence Malick: The Tree of Life.

2011-05-20T16:37:00.017+03:00

Elämä. Jumala. Maa ja luonto. Kaikkeus, avaruus. Dinosauruksia, kraatereita, tulivuoria, rihmastoja ja soluja. Isä, äiti ja perhe. Veljeys. Lapsuus ja vapaus. Menneisyys. Nykyisyys. Armo. Kuolema.

Niin, Terrence Malickin "perhedraama" The Tree Of Life on valtavan kokoinen elokuva. Tahdiltaan ja teemoiltaan ainutlaatuinen elokuva kertoo elämästä, ei sen enemmästä tai vähemmästä. Malick onnistuu kohtalokkaalla äänimaisemalla sekä epälineaarisella ja hitaalla kerronnalla luomaan omalaatuisen intensiteetin, joka vie syvälle ihmisen pieniin hetkiin ja maailmaan olematta silti epämukava tai tirkistelevä. Visuaalisesti uskomattomat kuvat vievät ihmisten iholle ja sieluun. Valtavista mittasuhteistaan huolimatta Tree Of Life on elokuva, jossa katsojalle ja ajatuksille annetaan aikaa ja tilaa. Tämä avoimuus tekee elokuvasta lähes enemmän kuin elokuvan.

Elämä muodostuu pienistä hetkistä. Kaikesta ja jokaisesta jää jälki.

Kaikesta jää muisto.

ps. Jotenkin tällainen suurilla sanoilla kirjoittaminen tuntuu vähän vieraalta, mutta Malickin upeaa elokuvaa ei voi pienemmillä sanoilla kuvailla.

edit* Sunnuntaina The Tree of Life voitti Cannesin elokuvafestivaalien pääpalkinnon eli Kultaisen Palmun. Palkintoa tavoitteli myös Aki Kaurismäki uutuuselokuvallaan Le Havre.

Tintti.

2011-05-17T23:46:00.007+03:00

Belgialaisiin klassikkosarjakuviin perustuva elokuva The Adventures of Tintin: The Secret of the Unicorn saa ensi-iltansa jouluna. Steven Spielbergin ohjaamassa sarjakuvafilmatisoinnissa Hergen luomat hahmot kuten Tintti, Milou ja Kapteeni Haddock herätetään eloon Motion Capture-tekniikkaa käyttäen, josta ainakin minulla on lähinnä puistattavia kokemuksia. Vaikka Motion Capturella saadaan aikaan hienon näköistä ja elävää animaatiota, on siinä samalla jotain vieraannuttavaa ja sen avulla luodut hahmot näyttävät oudosti tyhjiltä. Tinttiä esittää aikuistunut Billy Elliot, Jamie Bell ja muissa rooleissa "nähdään" mm. Daniel Craig sekä Simon Pegg. On sääli, jos hienot näyttelijät hukataan Motion Capture-hahmojen sieluttomiin animaatikuoriin. Elokuvan tuottajana häärii Peter Jackson ja ainakin ensimmäinen traileri on lupauksia herättävä.

Tree Of Life.

2011-05-16T20:33:00.011+03:00

Terrence Malickin odotettu The Tree Of Life sai ensi-iltansa Cannesissa sekä buuausten että aplodien säestämänä. Jo The New World oli täynnä hiljaisuutta, tilaa ja oikeanlaista hitautta ja ensi tunnelmien mukaan Tree Of Lifekin on enemmän tunnelmia, kuvia, luovaa tilaa ja virtaa kuin perinteistä elokuvallista kerrontaa. Jotain kuvaa se, että elokuvan lapsitähdet eivät koskaan saaneet nähdäkään käsikirjoitusta, vaan heille annettiin vain vähän ohjeita siitä mitä tehdä ja mitä sanoa.

Tree Of Life saa ensi-iltansa täällä Tanskassa torstaina 19.6.

ps. The Sartorialist on Kööpenhaminassa tänään ja huomenna!

ESC jälkipeli.

2011-05-15T01:32:00.025+03:00

Ensiksi pahoittelen kielenkäyttöä. Anteeksi kirosanoista. Jos ei kestä kiroilua, niin ei kannata lukea.

Mutta mitä vitun helvetin paskaa Eurooppa! Azerbaidžan! Miten mikään noin geneerinen paska voi voittaa Euroviisut? Ymmärrän, jos oikeasti campisti tai kornisti paska voittaa, mutta ei ikinä ennen kyllä tällaista. Ihan kiva ja mukava Azerbaidžan. Tänäkin vuonna oli oikeasti hyvää musiikkia tarjolla, kuten Ranska, esitykseltään UPEA Saksa, romanttinen Italia sekä moitteeton Ruotsi, ja silti joku keskiverto Azerbaidžan menee ja voittaa. Ihan kamalaa. Usko viisuihin meni jonnekin. MITÄ VITTUA!

Ärsytys.

Saksa oli illan paras!

ps. Ja Suomikin oli helvetin hyvä!

Cut-offs.

2011-05-14T18:06:00.007+03:00

Leikatkaa hei jo kaikki niistä farkuista lahkeet pois, jooko?
Tulee kesäinen olo!

Risto – Rakkauden rock

Pyörä.

2011-05-13T21:14:00.006+03:00

Oma pyörä. Pyöräilyn pääkaupunkina pyörä on Köpiksessä ellei ihan pakollinen niin ainakin kiva lisä arkeen. Pyöräilyhulluista paikallisista lähes 40 prosenttia pyöräilee töihin ja kouluihin joka aamu säästä tai vuodenajasta riippumatta.

Oma pyöräni on ruostunut ja natiseva. Vaihteetkin on vähän sököt, mikä ei onneksi haittaa, kun ei tänne Tanskaan ole oikein noita mäkiä siunaantunut.

Justice – Civilization

ESC.

2011-05-10T19:22:00.009+03:00

Vuoden 2011 Euroviisut pärähtävät tänään käyntiin, kun ensimmäinen semifinaali kisataan Saksan Düsseldorfissa. Tänä vuonna tarjonta on jotenkin tasapaksua, mutta onneksi muutamia onnistujia ja yllättäjiä on mukana. Suomellakin on tänä vuonna jopa ihan sympaattinen ja muitakin tunteita kuin hämmennystä herättävä ehdokas ja itse ainakin uskon Paradise Oscarin menestykseen. Yksinkertainen kappale eroaa paljastelijoiden ja jumputusten massasta ja yleensä yököttävässä maailmanpelastusteemassa on jotain aitoa. Finaaliin mennään.

Suitsuksesta huolimatta Suomi ei suinkaan ole suosikkini. Yllättäen useat suosikkini ovat suuria rahoittajamaita, mikä maiden viisulähihistoriaa silmällä pitäen on epäilyttävää. Ehkä Saksan voitto viime vuonna antoi myös muille suurille rahoittajamaille puhtia tai ehkä maat viimeinkin haluavat rahoilleen vastinetta. Mene ja tiedä, mutta ainakin minä uskon suurten länsimaiden menestykseen myös tänä vuonna. Suurimpia ennakkosuosikkeja ovat Ranskan oopperaa laulava 21-vuotias Prinssi-Rohkea, Brittien paluun tehnyt miesbändi Blue sekä kisoihin vuosien tauon jälkeen paluun tekevä, romanttinen Italia. Myös Saksan kappaleesta pidän, mutta valitettavasti kertosäkeetön kappale ei voi menestyä viisuissa. Muita ennakko- ja omia suosikkejani ovat Ruotsin suosittu Eric Saade (duh) sekä Unkarin 36-vuotias yksinhuoltajaäiti Kati Wolf kappaleellaan What About My Dreams.

En oikein osaa mitään kauhean tarkkaa veikkausta tehdä, koska ennen lähes täydellinen viisututkani on tuhoutunut jury-äänien myötä, mutta uskon, että voitosta kamppailevat Ranska, Ruotsi sekä Iso-Britannia. Lisäksi Venäjällä on harjoitusten mukaan jälleen kerran ammattimainen ja hieno show, joten itä-äänillä sillekin voi ennustaa menestystä.

*edit. JeeJee. Harmi, että symppis Norja ei menestynyt. Mutta Suomi oli jopa aika vaikuttava. Kyllä ne suomenruotsalaiset osaa.

Varjokuvia.

2011-05-06T18:15:00.008+03:00

Tatuointihiha, 6,5 euroa, River Island.
Kamujen ilmeet, priceless.

Kaunis varjokuvakoru lahja ystäviltä, muistaakseni Luxista.

Tune-Yards – You Yes You

Molly.

2011-05-04T00:23:00.007+03:00

Sairaana ollessani katselin liikkuvia kuvia 80-luvulta, ja niistä kauneimmissa loisti John Hughes- teinielokuvien kirkkain tähti Molly Ringwald.

80-luvun loppupuolen elokuvia on mahtavaa katsoa, koska elokuvien puvustus on niin nykymuodin mukaista. Kukapa meistä ei haluaisi pukeutua kuin Duckie. Gotta love that kid.

Hauskaa Vappua!

2011-05-01T15:37:00.004+03:00

Tanskassa vappu on huomattavasti pienimuotoisempi puistojuhla kuin Suomessa. Itse vietän vappua yksin, kevätflunssan kourissa, syöden kylmiä nakkeja, liian isoista perunoista tehtyä tanskalaista perunasalaattia sekä porkkanamuffinsseja.

OMG.

2011-04-29T15:55:00.024+03:00

Hulivilijumalaprinssi Thorin seikkailuista kertova elokuva saapui ensi-iltaan täällä Tanskan maalla eilen, lähes kaksi viikkoa ennen Yhdysvaltojen ensi-iltaa. Kuten eilen kirjoittelin, elokuva oli yksi kesän eniten odottamistani blockbustereista eikä elokuva pettänyt, vaan oli juuri oikeissa suhteissa hauska, jännittävä ja eeppinen.

Elokuvan alussa Odin-jumalan hurjastelijapoika Thor heitetään maankamaralle ihmisten sekaan oppimaan nöyryyttä ja inhimillisyyttä. Samalla kun Thor oppii Natalie Portmanin esittämän Janen avustuksella elämään ihmisiksi telluksella, Thorin veli Loki juonittelee Odinin kruunua itselleen Asgårdissa. Monimutkainen, kahdessa eri universumissa kulkeva juonenkuljetus toimii yllättävän hyvin, eikä kumpaankaan ulottuvuuteen ehdi kyllästyä.

Koko elokuvan skenario jumalasta ihmisten joukossa on naurettava, ja tämä on onneksi tajuttu elokuvaa tehtäessä. Huumoria revitään paitsi Thorin voimasta, karuista viikinkitavoista niin myös norjan kielestä. Upealta näyttävä jumaltaivas Asgård on mielenkiintoinen ja maan päällä hämmennystä aiheuttavan Thorin seikkailuja seuraa mielellään. Itseäni väsytti hieman Iron Manistakin tutun SHIELD-organisaation tunkeminen tähänkin elokuvaan ja kaikille ensi-sarjakuvafilmatisoinneille tuttu kiire, mutta muuten Thor on toimiva, tyylikäs ja rento aloitus kesän actionjyrille.

Pakko vielä lopuksi antaa tunnustusta Marvelille hienoista sarjakuvafilmatisoinneista. Siinä missä DC Comics on tuottanut kultamunia jo valmiiksi tunnetuista hahmoista (Nolanin Batmanit, Superman Returns), Marvel on onnistunut hienosti esittelemään tuntemattomampia hahmojaan suurelle yleisölle hyvintehtyjen ja jopa älykkäiden viihde-elokuvien muodossa (X-Men,Iron Man ja Thor). Marvelin brändia koetellaan vielä kahteen kertaan tänä vuonna, kun X-Men: First Class ja Captain America saavat ensi-iltansa myöhemmin tänä kesänä.

Kesän elokuvat '11 vol.1.

2011-04-28T19:27:00.015+03:00

Vapun myötä kesä kolkuttelee uhkaavasti ovella ja samalla myös vuoden suurimmat blockbuster-elokuvat. Tänä kesänä massiivielokuvien tulva on armoton ja uutta karkkiviihdettä saapuu teattereihin lähes joka viikonloppu. Kesällä 2011 Harry Potter -saaga saadaan viimein elokuvamuodossa päätökseensä, X-men ja Pirates of The Carribean rebootataan ja Thor, Green Lantern sekä Captain America tutustuttavat (varsinkin eurooppalaiset) katsojat uusiin supersankareihin. Kesän Pixar-annostuksesta vastaa hieman harmittavasti Cars 2. Näiden lisäksi teattereihin löntystelee jatko-osat ainakin Transformersseille, Kung Fu Pandalle ja pari kesää sitten huvittaneelle Kaamealle Kankkuselle. Indie-elokuvien ystävien euroja liikuttelevat ainakin Woody Allenin uusin Midnight In Paris, Terrence Malickin odotettu Tree of Life sekä elokuvafestareilta kehuja kerännyt brittikomedia Submarine.

Kesän ensi tuulahdukset puhaltavat kylmästä pohjolasta, kun ukkosenjumala Thor saapuu heiluttelemaan vasaraansa. Näyttelijänä paremmin tunnetun Kenneth Branaghin ohjaama Thor yrittää tänä vuonna samaa kuin Iron Man onnistuneesti kolme vuotta aiemmin eli esittelemään suurelle yleisölle ennestään melko tuntemattoman supersankarin oikeasti hyvän elokuvan kautta. Pohjolan mytologioista vaikutteita repivässä sarjakuvafilmatisoinnissa ukkosenjumala Thor heitetään ulos jumaltenkodista kasvamaan ihmisten pariin. Elokuvan 150 miljoonan dollarin budjetti, hienot näyttelijävalinnat (Chris Hemsworth, Natalie Portman, Anthony Hopkings) ja Marvelin kummallinen ohjaajavalinta johtavat toivottavasti muuhunkin kuin aivottamaan rymistelyyn. Trailereissa ei ole ollut oikein mitään tolkkua, mutta tästä huolimatta Thor on X-menin ohella kesäni odotetuinta popcorniviihdettä. Thorin menestys lippuluukuilla on tärkeää paitsi uuden elokuvasarjan niin myös Marvelin mahdottomuusprojektilta kuulostavan Avengers-elokuvan onnistumisen kannalta.

40 miljoonan dollarin palkkapussilla Tim Burtonin goottiluolasta houkuteltu Johnny Depp on jälleen kerran Jack Sparrow. Pirates Of The Carribean: Vierailla Vesillä pyrkii aloittamaan uuden merirosvoseikkailujen sarjan hylkäämällä suurimman osan vanhoista hahmoista ja tuomalla mukaan joukon uusia sekä uuden ohjaajan. Kolme ensimmäistä huvipuistoajeluun perustuvaa POTC elokuvaa olivat täydellisen harmitonta kesäviihdettä. Vanhanaikainen seikkailu ja romantiikka yhdistyivät juonen olemattomuuteen, Johnny Deppin keikutteluun sekä vaikuttaviin erikoistehosteisiin. Itselläni ei jaksa usko riittää piraattien uuteen tulemiseen. Vaikka maailma edelleen rakastaakin Deppiä ja ensimmäiset kolme elokuvaa tuottivat huimat kaksi miljardia dollaria, niin voi olla että laiva on seilannut ohi blockbustertuottaja Bruckheimerin kotisatamasta.

Kauhea Kankkunen oli kesän 2009 yllätyshitti. Huumesekoilupolttareiden jälkimainingeissa kahlannut komedia nauratti roisilla huumorilla, näyttelijöiden hyvällä kemialla sekä ennen kaikkea mahtavalla Zack Galifianakisilla. Tänä vuonna pojat lähtevät uudelle matkalle Bangkokiin ja ainakin trailereiden mukaan meno on melko järkyttävää tälläkin kertaa. Kaikesta hypestä huolimatta Kauhea Kankkunen ei ollut kovin hyvä tai edes hauska elokuva. Huumori rakennettiin liikaa ällistelyn, machoilun, turhan väkivallan ja parin kummallisen hahmon varaan ja luultavasti samaa on odotettavissa myös jatko-osalta. Yllätyshitissä on aina tietty löytämisen ja tuoreuden tuntua, joka aina menetetään jatko-osissa. Luultavasti menen katsomaan elokuvan, koska siinä on aina hervoton unelmamieheni Zack Galifianakis, mutta paljon muuta en elokuvalta uskalla odottaa.

Amsterdam.

2011-04-27T14:22:00.005+03:00

Amsterdam oli ihana. Kanaalien varrella ilma oli täynnä puista lentäviä hiukkasia, aurinkoa sekä rentoa lomamieltä. Pyöräilevät paikalliset olivat pitkiä, kauniita ja hyvinpukeutuvia. Desing paistoi vinojen kanaalitalojen ikkunoista ja puistot olivat täynnä iloisia ihmisiä. Vaikka punaisten lyhtyjen alue teki surulliseksi ja ajoittaiset pilviveikot vaivaantuneeksi, haluan ehdottomasti takaisin.

Yltiöromanttisen Amsterdamin silloilla olisi ihanaa kävellä käsikädessä jonkun kanssa.

Dam.

2011-04-21T12:05:00.007+03:00

Pääsiäislomalla Amsterdamissa.

The National – Runaway

Roskilde 2011.

2011-04-20T20:17:00.005+03:00

Vaihtoni päättää Roskilde, tuo kaikkien skandinaavifestareiden isoäiti. Roskilde on tunnettu viikon kestävistä bileistä, mudassa kahlaamisesta ja älyttömästä määrästä erilaisia artisteja. Viime vuonna Roskilde jäi ennakkosuunnitelmista huolimatta väliin, mutta nyt kun täällä Tanskanmaalla ollaan, niin kai sinne on mentävä. Ja ilolla menen, kun tarjonta on mitä on.

Kuten viimekin vuonna, innostukseni kohdistautuu pääesiintyjien ulkopuolelle. Vaikka Strokes on varmasti kivaa, PJ Harvey katu-uskottavaa ja ehkä se M.I.A:kin epäraskaana vetäisi paremmin kuin viime vuonna Flowssa, niin ainoastaan Arctic Monkeys saa pääesiintyjistä ilon väristyksiä aikaan.Viime kesän Janelle Monáeta popittaneena odotan neitokaisen keikkaa innolla. Viimeisen kuukauden olen kuunnellut putkeen ranskalaisen Yellen safaridiscoa, joten myös sillä keikalla aion hikoilla itseni tainnoksiin. Viime vuoden Flowssa jengiä hytkyttänyt Magnetic Man tuo mukanaan dupstep-tähti Katy B:n ja skandinaaveja edustavat Lykke Li ja Tanskan omat Oh Land sekä VETO. Muita suosikkejani ovat (minulla liian hitaasti aukeneva) James Blake ja iii-hana Tallest Man On Earth.

Festariohjelmassa on vielä noin 30 esiintyjän mentävä aukko ja itse toivon hirmuisesti, että Robyn olisi yksi myöhemmin ilmoitettavista lisäyksistä. Tiettävästi Robyn on tuona viikonloppuna Turun Ruisrockissa, josta ei ihan kamalan pitkä matka Roskildeen ole.

*edit. Ruisrock on Roskilden jälkeisenä viikonloppuna, mutta silti toivo Robynin suhteen elää. Kiitti korjauksesta!

Vaalit.

2011-04-17T23:28:00.006+03:00

En ole kovinkaan poliittinen ihminen, mutta siitä huolimatta eduskuntavaalien tulos tekee surulliseksi. Kun elää helsinkiläisessä yliopistokuplassa on vaikea tajuta sitä suurta hämmennystä, joka Suomen kansaa vaivaa. Juuri politiikka on se areena, jossa asioihin ja arkisen elämän sääntöihin vaikutetaan ja jossa arvot ja asenteet välittyvät yhteiskunnan toimintaan. Tästä syystä on järkyttävää huomata, kuinka populistinen oneliner-puolue saa "jytky"-voiton vaaleissa ohjelmalla, joka johtaa nationalistisempaan, homogeenisempaan ja kulttuurisesti köyhempään Suomeen.

En tiedä kumpi on pelottavampi ajatus. Se, että suomalaisten arvomaailma on todella siirtynyt näin kauas omastani vai se, että ihmiset on näin surullisen helppo huijata vaaliuurnille amerikkalaistyylisellä musta-valkoisella populismilla. Vaikka äänestysprosentti nousi 3,5 prosenttia, on vaikea olla onnellinen tästä uudesta Suomesta.

Olo on yksinäinen ja tyhjä.

Fancy.

2011-04-17T20:11:00.008+03:00

Biancon mustat nahkakengät, 13 euroa.

Converse.

2011-04-15T19:03:00.002+03:00

Ystäväni toivat Converse-tennarini Suomesta. Ikävä oli.
Hienot klassikkokengät toimivat lähes kaiken kanssa.

It's springtime in CPH!

2011-04-09T18:35:00.003+03:00

Kanye West – Touch The Sky

Melancholia.

2011-04-08T17:15:00.006+03:00

Tanskan kieroontuneen kultapojan Lars Von Trierin uudesta maailmanloppu-draamasta Melancholia on julkaistu traileri.

Tuttuun tapaan elokuva näyttää aika masentavalta.

X-men: First Class.

2011-04-08T12:30:00.005+03:00

Aloitetaanpa kesäelokuvien rummutus hienolla fanivideolla uuden X-Menin alkucrediteistä.
Jospa se aurinkokin tulisi kuuntelemaan.

Matthew Vaughnin ohjaama X-Men: First Class saapuu teattereihin 3.6.

Haarat roikkumaan.

2011-03-30T21:05:00.007+03:00

Olen käyttänyt pillifarkkuja niin kauan kuin olen ollut niihin tarpeeksi laiha. Viime aikoina olen kuitenkin tykästynyt rennompaan menoon housuosastolla. Haarojen roikkuminen ja väljyys ovat pitkän pillityskauden jälkeen virkistävä näky ja ne päällä tyyliin tulee
tiettyä miesmäisyyttä ja yllätyksellisyyttä.

Rennommat housut jalassa on myös kiva tanssia.

Yelle – Safari Disco Club

kuvat: topman.com, asos.com

Madonna.

2011-03-26T18:21:00.019+02:00

Törmäsin eräässä kurssikirjassani hienoon Madonnaa käsittelevään kirjoitukseen. Ysärin puolivälissä kirjoitettu artikkeli käsitteli Madonnaa uuden ajan ikonina, uutena postmodernin monimediaisuuden supertähtenä.

Madonna oli tietyn murroskauden tuote ja käytti nerokkaasti hyväkseen 80-luvun porvarillisia arvoja kaataen niitä yksi kerrallaan. Nuori Madonna oli esikuva kaikille, jotka halusivat kapinoida vanhempiensa jyrkkää arvomaailmaa vastaan. Seksi, sukupuoliroolit, valta, uskonnot ja kulttuurit siirtyivät Madonnan rohkeissa musiikkivideoissa, jotka olivat sekä tyylillisiä että aatteellisia uuden median taideteoksia. Madonnan vaihtuvat imagot ja tyylit kuvastivat myös uudenlaista yksillöllisyyttä ja persoonallisuutta. Postmoderni persoonallisuus on jatkuvasti muuttuvaa, hetkellistä ja ylivisuaalista. Yksilöllisyys on ulkonäköä, vaatteita, asennetta ja hiusgeeliä. Ei pysyvää, historiallista ja perinteisiin sidottua.

Lady Gagaa verrataan usein Madonnaan. Gaga on hieno artisti ja rikkoo rohkeasti visuaalisen kauneuden ja hyvän maun rajoja tyylillään. Hän yrittää erittäin kovasti luoda uudenlaista poptähteyttä, joka on paitsi populaaria niin myös poliittista, sosiaalista ja julistavaa, mutta valitettavasti 2000-luvun asenneilmasto ei anna siihen mahdollisuuksia. 80-luvulla riitti rajoja ja ennakkoluuloja rikottavaksi, mutta nykyajan suvaitsevaisessa ja kyynisessä yhteiskunnassa on vain vähän rajoja, joita ei olisi jo ylitetty. Toki lihamekko ja kondomiksi pukeutuminen on villiä ja viihdyttävää, mutta myös nolostuttavan huomionhakuista ja pinnallista. Kuten SNLssä todettiin "It's hard to be the girl in a meatdress on Sunday and voice of reason on Monday". Myös aika on Gagaa vastaan. Nykyisin ilmiöt menevät ohi viikoissa ja jatkuva uudistumisen on lähes mahdotonta. Toivottavasti Gaga kykenee rakentamaan omanlaistaan tähteyttä, jossa tähteys yhdistyy monsteri-yhteisöön ja virtuaaliseen sosiaalisuuteen munasaattueiden sijaan.

Loppuun vielä uutta Britneyta. Britney ei ole uusi Madonna.
Britney on Britney.

Britney Spears – I Wanna Go

Ruff.

2011-03-24T01:17:00.002+02:00

En yleensä seuraa muotiviikkoja kovin tarkasti, mutta nyt kun muotiviikot ovat onlinestreamien ansiosta kaikkien nähtävillä, on niiden rooli vaikutteiden ja tulevien muotojen esinäytöksinä korostunut entisestään. Koska vain kourallisella ihmisistä on oikeasti varaa näihin vaatteisiin, on näytösten katselu useimmille puhtaasti esteettinen ja inspiroiva kokemus.

Tänä vuonna Givenchyn koirat olivat hauskoja.

LCD Soundsystem – Daft Punk Is Playing At My House (London Session)

kuva: style.com

Praha.

2011-03-22T19:37:00.009+02:00

Hihittelevän ryhmämme viimeinen etappi oli uuh-pea Praha. Prahassa ei ole hienoja museoita, linnat muistuttavat liikaa muusta Euroopasta ja jokikaan ei ole mikään Tonava. Mutta Praha valtaa ihmisen käsittämättömän upealla arkkitehtuurityylien mosaiikilla, joka levittyy villisti sekavan asemakaavan sisään. Jopa ärsyttävyyksiin asti kaunis Praha on kävelijän unelmakaupunki, jonka värikylläisille pikkukujille ja kahviloihin voi helposti eksyä samoin kuin kuuden euron balettiin ja oopperaan. Kolmesta kaupungista Kafkan kotikaupunki oli oma suosikkini.

Neutral Milk Hotel – In The Aeroplane Over The Sea

ps. Kamala falafelhimo. Saako niitä vain itämaanmiehiltä vai ihan peruskaupoistakin?

Ink.

2011-03-18T19:43:00.009+02:00

Tatuoinnit ovat nykyisin hyväksyttäviä ja ärsyttävän yleisiä, vaikkei olisikaan ex-vanki tai merirosvo, ja minäkin olen päättänyt sellaisen iholleni hankkia. Visuaalisena ihmisenä tatuointiin liittyy kuitenkin monta seikkaa, jotka vaikeuttavat prosessia huomattavasti, joista suurin on kuvan valinta. Tämä on ongelmallista, koska oma maku muuttuu jatkuvasti ja vaikka söpöt metsän eläimet ovat mielestäni hienoja nyt, voi olla että mielipide muuttuu parin vuoden sisällä. Toisaalta minua kiehtoo ajatus tatuoinnista tietyn elämänvaiheen ja aikakauden ikonina.

Myös tatuoinnin kokoa ja sijoittelua pitää miettiä. En halua mitään pientä tuherrusta paikkaan, josta kukaan ei sitä koskaan näe. Toisaalta, vaikka koko käden tatuointi näyttää oikean tyylisellä ihmisellä pirun hienolta, en tiedä pystyisinkö itse kantamaan sellaista. Myös iän mukanaan tuomat muutokset ihmisruumiissa on hyvä ottaa huomioon, sillä tatuointia on tarkoitus kantaa ylpeästi iholla koko loppuelämä.

Muglerin pääsuunnittelija Nicola Formichettin muusa Rico "Zombie Boy" Genest.

Matkoilta ja muualta.

2011-03-16T20:51:00.003+02:00

hupparitakki: rockretro/ budapest
carrot-farkut: topman/ praha
those glory days t-paita: carlings
waldemar-pants: weekday

Pikkuhiljaa alkaa pillifarkut tylsistyttämään. Kevään myötä myös värit ja rentous innostavat.

Budapest.

2011-03-15T21:51:00.007+02:00

Wienin jälkeen Euroopan valloitus jatkui Unkarin pääkaupungissa Budapestissa. Sen minkä Budapestin kaupunki hävisi museoissa ja kulttuurissa, se voitti aitoudessa ja ex-neukkumaisessa rosoisuudessa. Siltojen halkoma ja Neuvostoliiton murjoma kaupunki heräsi eloon iltaisin, kun juutalaiskortteleiden uumenista paljastui halpojen kuppiloiden ja iloisten baarien verkosto. Budapestissa balettia pääsi katsomaan kolmella eurolla ja kuuluisien kylpylöiden ovet avautuivat nekin sangen edullisesti. Oli taivaallista polskia kuumana höyryävässä vedessä päivän muuttuessa hiljaa illaksi.

The Vaccines – Wetsuit

Wien.

2011-03-11T17:45:00.008+02:00

Nyt on sitten laskeuduttu pikkuhiljaa arkeen Kööpenhaminassa. Reissu oli mahtava ja jokainen kolmesta kaupungista oli upea omalla tavallaan. Vaikka rantamatkailu ja luonnossa samoilu on kivaa, olen ehdottomasti kaupunki-ihminen. Olen myös iloinen, että jokainen kaupunki oli kaunis ja tarjosi paljon nähtävää, vaikka sää olikin talvinen. Oma suosikkini oli arkkitehtuurisesti ja tunnelmaltaan upea Praha, mutta eivät Wien tai Budapest kauaksi jääneet. Ostokset reissulta jäivät aika vähäisiksi, sillä itäisempi tyyli ei oikein iske.

Wien on upea kaupunki täynnä historiaa , museoita, arkkitehtuuria, halpaa falafelia ja humusta sekä kreikkalaisia patsaita. Kolmesta kaupungista Wien oli kaikista turistipitoisin ja päivät kuluivat reippaillessa museoiden ja upeiden palatsien välillä. Suosikkini Wienissä oli upea Belvedere-taidemuseo, joka on entisen kuninkaallisen kesäpalatsin tiloissa. Museossa oli näytillä kiinnostava Dynamics! näyttely, joka esitteli kubismin, futurismin ja kinetismin (?) kehitystä ja yhteensulautumista. Näyttely oli jännittävä, ja antoi yllättäen ideoita tulevaa tatuointiprojektiani varten. Pidän modernista taiteesta ja Dynamics! näyttely kuvasi hienosti sitä, kuinka taide reagoi Euroopan nopeaan urbanisoitumiseen 1900-luvulla uudenlaisella kuvakielellä ja uusilla tekniikoilla ja muodoilla. Museon tiloissa oli myös toinen sävähdyttävä näyttely, joka esitteli 28-vuotiaana kuolleen itävaltalais maalari Egon Schielen muotokuvia itsestään ja ystävistään. Traaginen hahmo, jonka elämän raadollisuus tulee esiin vinksahtaneissa muotokuvissa.

Wienistä lähdettyäni ajattelin, ettei kauniimpaa kaupunkia voi ollakaan.

Lykke Li – Rich Kid Blues

VIE-BUD-PRG.

2011-02-23T13:53:00.005+02:00

Matkailen loppukuun Wienissä, Budapestissä ja Prahassa.
Rinkkaa olikin jo ikävä.

ps. Ja Vtun Ruisrock kun olet niin paska festari ja saat parhaat esiintyjät.

Hesher.

2011-02-21T02:02:00.002+02:00

Natalie ja lasit! Joseph Gordon-Levitt!

Girl with an issue, grab a tissue.

2011-02-19T16:22:00.009+02:00

Olen parin kuukauden sisällä nähnyt useita elokuvia, jotka ovat kertoneet nuorista naisista ja heidän isä-ongelmistaan. Sofia Coppolan lumoava Somewhere kuvasi hulttio supertähden suhdetta nuoreen tyttäreensä, Winter's Bonessa Jennifer Lawrencen esittämä Ree etsii narkkari-isäänsä pelastakseen kotinsa ja Coenin veljesten True Gritissa nuori tyttö lähtee kostoretkelle napatakseen isänsä murhaajan. Vaikka ainoastaan Somewherissa isä-tytär suhde on keskiössä, on elokuvilla paljon yhteistä. Jokaisessa elokuvassa herkässä iässä olevat tytöt joutuvat kohtaamaan julman aikuisten maailman ja sen arvot. Lapsuuteen ja nuoruuteen liitetty vapaus ja keveys luovat kiinnostavia kontrasteja aikuismaailman odotusten kanssa. Erityisesti Coen veljesten nostalgisessa lännenelokuvassa käsitellään hienosti elämänsä parhaat päivät nähneen palkkionmetsästäjän ja uhmakkaan nuoren naisen suhdetta.

Näitä elokuvia yhdistää myös niiden ihanat nuoret tähdet. Viime vuosina Hollywood on hurahtanut uusiin teinitähtösiin. Kick-Assin Chloe Moretz on nörttien mielikuvitusta häiritsevä genrekaunotar, Elle Fanning hurmaa muotimaailmaa täydellisyydellään ja True Gritin tähti Hailee Steinfield kamppailee viikon päästä jaettavista Oscareista. Näissä nuorissa neitosissa on jotain hämmentävän lumoavaa. Heissä yhdistyy samaan aikaan ilo ja huolettomuus sekä elegantin pinnan alla kytevä uhma.

Mumford & Sons – Winter Winds

Sukkapostia.

2011-02-16T18:59:00.005+02:00

Tummaan ja maanläheiseen vaatekaappiini tylsistyneenä ostin värikkäitä sukkia.

Mahtava päivä. Sain ilmaista kaakaota junassa ja kuulin, että Janelle Monáe tulee Roskildeen!

Janelle Monáe – Cold War

Perhe on pahin.

2011-02-15T19:47:00.011+02:00

Sosiologit mietiskelevät, että perheen merkitys on nykymaailmassa vähentynyt. Perhekoot ovat pienentyneet, yhteydenpito sukupolvien välillä on vähentynyt ja aikaa perheelle on yhä vähemmän. Nykymaailmassa itsenäiset yksilöt rakentavat omaa elämäänsa ja minuuttaan valitsemistaan palasista, eivätkä pakottavat sukulaissuhteet sovi valinnanvapautta korostavaan ideologiaan.

Hollywood kuitenkin uskoo perheen elinvoimaisuuteen ja niihin biologisiin siteisiin, jotka juurtavat meidät kiinni toisiin ihmisiin. The Fighter ja Rabbit Hole kertovat perheestä, kumpikin omalla tavallaan.

David O. Russellin The Fighter mässäilee valkoisella roskasakilla. Nyrkkeilijä "Irish" Micky Ward kasvaa narkkari veljensä varjossa ja avustuksella lupaavaksi nyrkkeilijäksi ja lopulta tähdeksi. Elokuvan suurempi tarina kertoo kuitenkin perheen alkukantaisesta voimasta. Vaikka juuri kammottava white trash-äiti ja sisäsiittoisen oloiset sisarukset vetävät Mickya alaspäin, niin lopulta juuri perheen antama tuki, turva ja rakkaus tuovat elokuvalle onnellisen lopun. Vaikka Mickya näyttelevä Mark Wahlberg tekee kaikessa fyysisyydessään jopa herkän roolisuorituksen, on hienojen näyttelijäsuoritusten täyttämän elokuvan tähti Dicky-veljeä esittävä Christian Bale. Langanlaihaksi itsensä laihduttanut lepakkomies on paitsi fyysisesti myös psyykkisesti pelottavan kokonaisvaltainen kotiseudun maanisena ex-sankarina.

Pulizer palkittuun näytelmään perustuva Rabbit Hole käsittelee lapsen kuolemaa viisaasti, lämpimästi ja yllättävällä keveydellä. Lapsen menetys järkyttää Nicole Kidmanin ja Aaron Eckhartin esittämän pariskunnan keskiluokkaista beigeutopiaa lopullisesti ja kumpikin pyrkii käsittelemään asiaa omalla tavallaan. Uuden perheen kaltaisen hauraan yksikön hajoaminen rikkoo muutakin kuin sydämen. Valtava suru rikkoo parisuhteen ja muuttaa yhdessäolemisen ja rakastamisen sääntöjä.

Terveisiä kotipuoleen!

ps. Rakastan Nicole Kidmania. Hänen läsnäolossaan on samanaikaisesti jotain lumoavan luontevaa ja Hollywoodin kulta-ajan tähtien glamouria. Ja Rabbit Holessa jopa otsa on tunteella mukana.

2nd hand.

2011-02-14T20:43:00.010+02:00

Viimein löysin Nørrebron opiskelijan kukkarolle sopivat kirpparit ja 2nd handit. Vanhat nahkakengät alkavat vedellä viimeisiään, joten ostin tuollaiset kaksiväriset tanssikengät noin kuudella eurolla (45 kruunua). Tarpeeseen tuli myös farkkutakki, sillä olen auttamattoman kyllästynyt mustaan nahkatakkiini, vaikka se kaunis ja luotettava onkin. Farkkutakki kustansi noin 13 euroa (100 kruunua).

Ja Hailee ja Elle nyt ovat vaan hurmaavia.

kuva: Vanity Fair

Architectual breakfast.

2011-02-13T15:36:00.004+02:00

There is a hole in our love, dear.

2011-02-04T14:56:00.004+02:00

127 Hours.

2011-02-03T17:07:00.009+02:00

Danny Boylen 127 Hours muistuttaa Darren Aranofskyn upeaa Black Swania. Molemmat elokuvat kuvaavat nuoren ihmisen selviämistä ja taipumista äärioloissa. Elokuvien tähdet Natalie Portman ja James Franco ovat sukupolvensa lahjakkaimpia ja monipuolisimpia näyttelijöitä. Molemmissa on sisäistä paloa ja voimaa kantaa lähes yksin elokuvia ja suuria tarinoita. Black Swanin perusta on Portman ja 127 Hours rakentuu pitkälti Francon pysäyttävälle läsnäololle ja fyysisyydelle, joka elokuvan äärioloissa on puistattavan vahva.

127 Hours on osoitus britti Danny Boylen kyvystä kertoa läntisen maailman perustarinoita modernilla ja jännittävällä tavalla. Oscar-rohmu Slumdog Millionaire kertoi polveilevasti ja rankkojakin teemoja sivuten tuttua ryysyistä rikkauksiin tarinaa. Boylen uusin kertoo tutun tarinan yhden miehen kamppailusta tavalla, joka tuntuu tuoreelta ja nykyaikaiselta. Hieno kuvaus ja leikkaukset, kevyt huumori, populaarikulttuurista napatut tunnelmat, Francon periksiantamattomuus sekä luonnon ja lopullisten valintojen armottomuus luovat koskettavan kokonaisuuden, joka vetoaa syvällä elävään inhimillisyyteen.

The Tallest Man On Earth – The Blizzard's Never Seen the Desert Sands

ps. Oscar-elokuva jahtini on hyvässä vauhdissa. Olen nyt nähnyt seitsemän kymmenestä Oscar elokuvasta ja loput kolmekin korjaantuvat talteen parin viikon aikana. Ihana elämä!

Arjen asioita.

2011-02-02T22:31:00.014+02:00

Tanskalaiset rakastavat lippuaan, leivonnaisia, satusetä Andersenia ja Kierkegaardia. Tanskalaisilla on lähtökohtaisesti hyvä ja erittäin skandinaavinen maku. Kaikki on linjakasta, harmoonista ja väritöntä. Väkijoukoissa pistää kuitenkin silmään tiettyjen asioiden kummallinen yleisyys.

Ensimmäisenä huomasin, että suuri osa Kööpenhaminan asukkaista käyttää kummallisia, kieltämättä rumia talvikenkiä. Suosituimman kenkämallin tittelistä kilpailevat Hunter-merkkiset kumisaappaat sekä Caribou-merkkiset kummalliset kumikenkä-vaelluskenkä-yhdistelmä nilkkurit. Oli valinta kumpi tahansa, niin ainakaan minun silmääni kyseiset läntystimet eivät miellytä. Onneksi aina iloiset tanskalaiset saavat nämäkin rumilukset toimimaan muun asun kanssa, joten lopputulos ei aina ole aivan kamala.

Varakkaat tanskalaiset palvovat Applea ja iLuuri neljä löytyykin yllättävän monen perusjampan taskusta. Tämä näkyy erityisen hyvin julkisissa kulkuvälineissä, sillä paikalliset noudattavat orjallisesti Applen käskyä kaivaa luuri esiin heti kun on astuttu metroon, junaan tai bussiin. Toisaalta älypuhelimien käyttö on täällä jopa oikeasti hyödyllistä, sillä lähes kaikkialla junista kirjastoihin ja kahviloista metroon on tarjolla ilmainen langaton verkko. Iphonen yltäkylläisyys katukuvassa on entisestään kiihdyttänyt haluani hankkia kyseinen kapine heti Suomeen palattuani.

Toinen haluttava esine katukuvassa ovat Fjällraven-reput. Myös Suomessa suositun repun voi tunnistaa kompaktista koosta, yksivärisyydestä sekä viininpunaisesta kettu-logosta. Ruotsalainen Fjällravenin Kånken-reppu on skandinaavisen suunnitelun klassikko, joka säilyy isoveljeltä pikkuveljelle. Itse ostan luultavasti omani ensi viikolla, kun palkkani suomalaisuudesta ( aka. opintotuki) pamahtaa tilille.

Copenhagen Fashion Week 2.-6.11.

ps. Iina Eskon darraisan kaunis Undays-näyttely on nähtävillä nyt myös Helsingissä Myymälä2:ssa 2.-13. helmikuuta.

LEGO.

2011-01-31T20:16:00.009+02:00

LEGOt tulevat Tanskasta.

kuvat: Brian Moylan/ gawker.com

Kalju(untuminen) on uusi musta.

2011-01-28T16:18:00.002+02:00

Cheap Mondayn look book SS11

Ihana mies.

Kaksi Kööpenhaminaa.

2011-01-27T18:50:00.005+02:00

Fallulah – Bridges

CEDRIC JACQUEMY for Weekday.

2011-01-22T14:00:00.002+02:00

CEDRIC JACQUEMY for Weekday

Sävy.

2011-01-21T20:34:00.001+02:00

housut: Weekday

September – Mikrofonkåt

Black Swan.

2011-01-21T00:43:00.008+02:00

Taide. Ruumis. Mieli.

Darren Aranofskin balettielokuva Black Swan on piinaava elokuva taiteen tekemisestä ja täydellisen suorituksen tavoittelusta. Natalie Portman näyttelee mielettömällä intensiteetillä neitseellistä Ninaa, joka taistelee itseään ja elämänsä muita aaveita vastaan saavuttaakseen täydellisyyden. Aranofskin hurjat visiot ja välillä jopa vastenmielinen fyysisyys luovat huumaavan unimaailman, jossa yksinäinen yliyrittäjä yrittää vapautua taiteen tiellä olevista estoista ja rajoista.

Black Swan ei ole helppo elokuva, mutta tinkimättömyydessään se kuvaa hienosti sitä, mihin taiteen tekeminen voi ihmisen pahimmillaan viedä. Aranofskin järisyttävät kuvat, jatkuva todellisuuden rajoilla leikkiminen sekä Portmanin hienosti hajoava Nina vievät mennessään syvälle ruumiin ja mielen onkaloihin.

ps. Aranofskin seuraava elokuva on X-men- spin-off The Wolverine.

Gala.

2011-01-19T01:11:00.005+02:00

Hollywoodissa on taas aika palkita vuoden parhaita. Golden Globet menivät tylsästi kaikki oikeisiin ja odotettuihin osoitteisiin. Oscareita odotellessa ei voi kuin toivoa, ettei Natalie enää tuosta lihoisi.

En usko raskauteen. Se on vain tekosyy naisille lihoa oikein kunnolla kerran elämässään. Jos lihoo paljon, voi aina ostaa kaksoset.

En ole myöskään nähnyt suurinta osaa ehdokaselokuvista, joten pitää sanoa, että tyhjästä on paha mitään mielipidekirjoitusta nyhtästä.

kuvat: W

Sartorialist.

2011-01-11T19:50:00.004+02:00

Amerikkalaisen Scott Schumanin Sartorialist-blogi on varmaankin maailman tunnetuin katumuotiblogi. Schuman on tehnyt valokuvistaan itselleen uran ja hän matkustaa ympäri maailmaa kuvaten mielenkiintoisia ihmisiä ja heidän vaatteitaan. Sartorialist ei varsinaisesti kuvaa katumuotia, vaan blogi keskittyy ennemminkin kuvaamaan pieniä yksityiskohtia, yksilöllistä tyylikkyyttä sekä pieniä muutoksen vivahteita muodin ja ajan virrassa.

http://thesartorialist.blogspot.com/

Kööpenhaminasta.

2011-01-05T21:23:00.009+02:00

Olen nyt muutaman iltapäivän kahlannut läpi Strøgetia ja sen ympäristöä ihaillen vanhoja rakennuksia, pieniä kujia ja hauskoja tanskalaisia. Muutenkin kuin keskustan osalta Kööpenhamina on hieno ja eritoten moderni kaupunki täynnä jännittäviä lasirakennuksia, jotka huutavat huippusuunnittelua ja skandinaavista millintarkkaa insinöörityötä. Tanskalaiset ovat hulluina jättimäisiin, useimmiten kokonaisia seiniä peittäviin ikkunoihin ja muihin kiiltäviin pintoihin. Vaikka takana onkin vasta pari päivää, voi sanoa, että taloudellinen hyvinvointi näkyy täällä muuallakin kuin korkeassa hintatasossa.

Ostosten kannalta Kööpenhaminan keskustaa halkova Strøget ei tarjoa mitään erikoista. Muuten kuin huippumerkkien myymälöiden osalta katu ei juurikaan eroa tarjonnaltaan kotoisasta Aleksista. Hieman sivummalla, yliopistoa ympäröivissä latinalaiskortteleissa, on sen sijaan erikoisempia vintagevaateliikkeitä, levykauppoja sekä muita herttaisia putiikkeja. Totuttelu kruunuun on vielä hieman kesken, joten ostosten tekeminen on jäänyt vähemmälle. Oma maku tuntuu myös olevan hieman sekaisin, kun jatkuvasti näkee tyylikkäitä tanskalaisia, joiden pukeutuminen eroaa melko paljon siitä, kuinka itse pukeudun.

1. Peruscollege, omistan samanlaisen vaaleana, h&m
2. Ruututakki helpottamaan ammottavaa takkivajetta, 2nd hand

Somewhere.

2011-01-03T23:01:00.010+02:00

Maailman siistein ihminen Sofia Coppola ohjaa ihania elokuvia eksyneistä ihmisistä. Lost In Translationissa kadotaan vieraaseen kulttuuriin ja omaan itseen, Marie Antoinettessa eksytään tylliin, prinsessauniin ja rajoihin. Somewheressa näyttelijätähti Johnny Marco hukkuu tyhjään pinnallisuuteen julkisuuden valokeilassa. Coppolan erittäin hidas ja tunnelmallinen elokuva saa voimansa tyhjän julkisuuden ja rakastavan isyyden välisestä jännitteestä.

Välillä lähes pysähdyksissä olevan elokuvan pelastavat Coppolan täydellinen tyylitaju ja hurmaava Elle Fanning. Elokuva ei varsinaisesti tyylittele visuaalisesta, mutta pienistä palasista rakentuu arkinen kuvien mosaiikki, jossa kaikki tuntuu tarkasti harkitulta ja tasapainoiselta. Vasta 11-vuotias Fanning on täydellinen valinta Johnnyn tyttären Cleon rooliin. Cleo yksinkertaisesti valtaa valkokankaan ja katsojan herkällä ja ahkeralla viattomuudellaan, joka vain korostaa Johnnyn muun elämän synkkää absurdismia.

Hienosti rytmitetty elokuva lähes pysähtyy aina Johnnyn jäädessä yksin ja pyörähtää taas hyrrän lailla käyntiin Cleon astuessa isänsä arkeen. Rohkea ja oudosti eurooppalainen amerikkalainen elokuva.

ps. Tästä päivästä lähtien bloggaan Köpiksestä.

Olipa kerran 2010: Musiikki.

2011-01-01T21:52:00.011+02:00

Musiikin osalta vuotta 2010 määrittelivät uudet tuttavuudet ja hienot (festari)keikat. Oma musiikinkuunteluni muuttui iPodin oston ja Spotifyn johdosta. Viimekin vuonna musiikkimarkkinoilla näkyi pitkään jatkunut trendi, jossa yksittäiset hittikappaleet muodostuvat yhä tärkeämmäksi osaksi ihmisten musiikinkulutusta ja kokonaiset levyt jätetään ostamatta. Vuonna 2010 kukaan ei voinut välttyä Lady Gagalta, jonka kahteen kertaan julkaistua Fame Monster- albumia myytiin 6 miljoonaa kappaletta. Suomen myydyin artisti oli ihana Jenni Vartiainen, jonka jättimenestynyttä Seili levyä on myyty jo lähes 100 000 kappaletta.

Parhaat albumit 2010:
1. Florence + The Machine – Lungs
En tylsisty kuuntelemaan Florence Welchin jylhää laulua. Jotain alkukantaista ja puhdasta.

2.Robyn – Body Talk
Ehkä lievästi rahastuksen maku suussa kolme levyä vuodessa julkaisseen Robynin Body Talk-levy on täydellinen tanssilevy. Jokainen levyn kappale on hienosti tehtyä, modernia konepoppia. Robyn on sydänsuruisen paras ystävä. Robyn myös itketti vuoden parhaalla keikalla kesän päättäneessä Flowssa.

3. Two Door Cinema Club – Tourist History
Uusi tuttavuus. Leikittelevää, kevyttä ja tanssittavaa konepoprockia.

4. Marina and The Diamonds – The Family Jewels
Marinaan ihastuin viime vuonna jo ennakko LP:n myötä, eikä varsinainen esikoialbumikaan jättänyt kylmäksi.

5. Vampire Weekend – Contra
Kesän hyvän mielen ja olon levy. Pirteää yliopistopoppista.

6. Taylor Swift – Speak Now
Ehkä geneeristä, liian amerikkalaista ja siirappista, mutta rakastan Taylor Swiftin herkkää tyttöcountrya.

7. Kate Nash – My Best Friend Is You
Toisen levyn myötä Lily Allen-kloonista kehkeytyi omaääninen artisti.

8. Katy Perry – Teenage Dream
Kun POP tarkoittaa sitä ääntä, joka kuuluu purkkakuplan puhkeamisesta.

9. Janelle Monáe – The ArchAndroid
Janelle Monaen kehuttu levy toi R'nB:n tälle vuosikymmenelle.