Tänä vuonna maailman ensi-ilta-aikataulut ovat olleet jotenkin nurinkuriset. Melko lailla hirvittävä, nolostuttava ja tästä syystä yllättävänkin viihdyttävä Battleship aloitti seilauksensa maailman merillä lähes kuukausi ennen rantautumistaan Amerikan rannoilla ja Whedonin Kostajatkin koikkelehtivat täällä viikkoa aiemmin kuin kotimarkkinoillaan Yhdysvalloissa. Eilen ensi-illassa Suomessa ollut Ridley Scottin lupaava Prometheus saa ensi-iltansa Amerikassa ensi viikolla ja ensi viikolla täällä on ensi-illassa Snow White and The Huntsman, joka puolestaan avasi Amerikassa tänä viikonloppuna. Ensi-iltojen eriaikainen sijoittuminen ja entistä aikaisemmat enskarit Yhdysvaltojen ulkopuolella johtuvat siitä, että nykyisin yhä suurempi osa Hollywood-elokuvien tuotoista tulee Amerikan ulkopuolelta ja tästä syystä esimerkiksi Keski-Euroopan kesälomilla ja muilla pyhillä on vaikutusta elokuvien julkaisuaikatauluihin.
Yllä tulikin mainittua pari lupaavaa kesäelokuvaa. Ridley Scottin ei-alien-esiosa-mutta-oikeasti-vähän-esiosa-Prometheusta on markkinoitu taitavasti mystisyyden, hienojen viral-videoiden ja lahjakkaan näyttelijäkaartin avulla. Arvostelut ovat olleet lupaavia, trailerit sopivan painostavia ja elokuvaa voisi mennä katsomaan pelkästään siinä olevien näyttelijöiden vuoksi. Elokuvan pääosassa on ruotsalainen Noomi Rapace ja sivuosissa Michael Fassbender, uh-pea Idris Elba sekä Charlize Theron, johon olen totaalisen ihastunut hilpeän traagisen Young Adultin nähtyäni. Theron näyttelee myös satuelokuva Snow White and The Huntsmanissa, jota odotan jotenkin ihan nolostuttavan paljon. Epäilyttävä innostukseni johtuu elokuvan käsittämättömän hienoista trailereista, joita olen katsonut välillä ihan muuten vaan niistä huokuvan goottiesteettisen ja synkän fantastisen tunnelman vuoksi. Pidän myös edelleen Kristen Stewartista ja kyllä sitä Thoriakin ihan mielellään katsoo toistakin kertaa tänä kesänä. Arviot Amerikasta ovat olleet ristiriitaisia, mistä en taida tässä tapauksessa juurikaan välittää. CharlizeTheron-trailerimahtavuutta alla.
Loppukesästä lippuluukuille rynnistää vielä lisää lupaavaa supersankaripaatosta Spidermanin ja Batmanin myötä. Uudesta Spidermanista en oikein tiedä mitä ajatella. Uskon, ettei (500) Days Of Summerin ohjanneen Marc Webbin ohjaama ole sen huonompi kuin Sam Raimin vastaava Spiderman ykkösosa. Ei ole Webbin vika, että alle kymmenen vuotta vanhan elokuvasarjan rebootaaminen on tyhmä ja väsyttävä idea. Ja pidän hirvittävän paljon Emma Stonesta ja jopa Andrew Garfieldista, mutta en tiedä huvittaako mua katsoa uudelleen tarinaa siitä, kuinka Peter Parkerista tulee Hämähäkkimies. Trailerit ovat olleet rumia, epäinnostavia ja kaavamaisia. Ehkä Webb tuo mukanaan kevyttä ja hauskaa indie-fiilistä muuten tyypillisen synkkään sarjakuvafilmatisointiin, mutta ainakaan traileissa mitään tällaistä ei ole näkynyt. Toivon leffalta paljon, mutta odotan vähemmän.
Odotukset ainakaan Hollywoodissa ja fanityttöjen- ja poikien joukossa eivät voisi olla yhtään korkeammat Christopher Nolanin viimeistä Batmania kohtaan. Kuten olen kai aiemmin kirjoittanut, en ole Nolanin Batmaneiden suurin ihailija. Ne ovat hienosti tehtyjä, älykkäitä elokuvia, mutta mun makuuni liian synkkiä ja ahdistavia elokuvia ollakseen viihdyttäviä supersankarileffoja. Uuteen Batmaniin Nolan on raahannut mukaansa puolet Inceptionin näyttelijöistä, minkä lisäksi mukana on ainakin ensimmäisestä osasta tuttu Lian Neeson ja lemppari Anne Hathaway. Trailerit ovat olleet kivoja, mutta ainakin minua huolestuttaa hahmojen suuri määrä ja Catwomanin geneerinen kumipuku. Uskon, että elokuvan lopussa Batman kuolee. Olen iloinen, että Nolanin Batman-vaihe on viimeinkin ohi ja hän voi keskittyä tekemään elokuvia omista ideoistaan ja omilla ehdoillaan.
