R.E.M. älskar Kirsten också.

Mahtava Rihanna.

Rihanna vie ja muut vikisee. We Found Love-sinkun videossa on mahtava brittiteini-kapina meno ja videosta näkee että Skinssit on katsottu. Lisättynä tähän Ri-Rin ja kundin mahtava tyyli, jotenkin Roskilden mieleen tuova rantakrebailu ja ysäri-trainspotting-kuvasto, niin tulos on vahva, tyylikäs ja kapinallinen. Voikun muutkin poptähtöset tekisivät joskus jotain näin tuoretta(köh-köh-Lady-Gaga-köh).

Jens älskar Kirsten.

Hih. Hurmaavan Jens Lekmanin kappale Waiting For Kirsten kertoo mystisestä Kirstenistä, joka kuvaa elokuvaa Lars Von Trierin kanssa.

Jens Lekman – Waiting for Kirsten

Kånken.

Ensi kuun alussa ajattelin viimein ostaa sen Fjällraven Kånken repun, jonka uhosin jo keväällä Tanskasta ostavani. Valitettavasti väreissä on mistä valita.

Glass Candy – Feeling Without Touching

HOMO!!

Kirjoittaminen kihelmöi. Vaikka raapustelee vain tällaista pientä blogia, on hieno tunne kun kirjoitus alkaa poikkoilla ja muhia mielessä jonkin tapahtuman äärellä. Lauseet ja rakenteet muotoutuvat päässä ja nähty muuttaa päässä olevia tekstin rakenteita. Yleensä pitäisi rientää heti kotiin ja alkaa kirjoittaa. Tulee hyvää ja inspiroitunutta tekstiä. Pirkko Saision HOMO:kin kihelmöi, mutta lauantai-iltana on parempaakin tekemistä kuin koneen ääressä kyhjöttäminen. Joten yritetäänpä kaivella näin neljä päivää myöhemmin, jos se inspiraatio sieltä tulisi.

Viime syksyn homo-keskustelun jälkipoltoista syntynyt HOMO!-musikaali on hauska, nokkela ja viiltävä viihdekokemus. Homojen historiaa ja homouden tragediaa terapiasessioiden puitteissa läpikäyvä näytelmä on tunnelmaltaan ironinen ja sopivasti absurdi. Musiikki toimii kaikessa taistolaisuudessaan ja varsinkin suuret ryhmäkohtaukset on toteutettu hienosti. Lava on aihepiiriin nähden yllättävän synkkä ja koristeeton, mutta mahdollistaa monipuoliset ja teknisesti jännittävät lavastusratkaisut. Mieleen jäivät erityisesti nahkahomokliseillä visuaalisesti iskevä Tom Of Finland-tribuutti sekä lopun massiivinen politiikka-uskonto-leikittely. HOMO! on hauskaa modernia teatteria, jonka huumori toimii erityisesti sen ajankohtaisuuden vuoksi. Liiallinen ajankohtaisuus on toisaalta myös näytelmän harmittava rasite, sillä tällaisen 2010-luvun hienon kulttuurituotteen toivoisi säilyvän myös jälkipolvilla, mutta HOMO! on ajankohtaisuutensa vuoksi liian tiukasti kiinni tässä ajassa.

Päätän joka syksy ja kevät, että käyn vähemmän elokuvissa ja enemmän teatterissa. Opiskelijalle teatterissakäynti maksaa parin leffalipun hinnan ja Helsingin teatterit ovat täynnä tarjontaa. Tänä syksynä olen viimein saanut itseni teatteriin ja seuraavaksi menen katsomaan Saara Turusen kehuttua Broken Heart Storya.

UFFs.

Jotenkin päädyn ostamaan Uffista aina takkeja. En tiedä johtuuko se siitä, että takkeja ostaessani luulen säästäväni enemmän, koska ne ovat normaalikaupoissa kalliimpia vaiko siitä, että ulkovaatteisiin on harvemmin kertynyt hikeä tai muita eritteitä kovinkaan paljon, koska niillä ei ole suoraa kosketusta ihmisruumiseen. Mutta hyytävään talveen varautuessa takkeja on kotiin kannettu näistäkin aleista.

Ensimmäinen löytö ei varsinaisesti ole takki, vaan suuri ja lämmin harmaa neuletakki. Eniten neuleessa vetosi kummallisen korostetut olkapäät, sopivasti tiukat hihat ja tumma harmaan sävy. Vaatteessa on ripaus hobo-chickia.

Toinen tikkitakkini on nähtävästi osa jotain vanhanaikaista lasketteluasua, koska takin selkämys on pidempi kuin etuosa. Työkaverini epäili, että tämä estää pepun jäätymisen hiihtohisseissä mäkeä ylös matkatessa. Itse vihaan intohimoisesti kaikkea talviurheilua enkä aio tätäkään takkia missään mäessä kuluttaa. Tykkään edelleen tikkitakkien meiningistä ja lisäksi takin takahärpäke tuo mielenkiintoa muuten melko tavallisen takin profiiliin. Myös hihan ja päänsuun resorit ovat kiva lisä ja tuovat takkiin jäykkyyttä, jota tällainen kangas usein tarvitsee.

Ostin pilottitakin. Olen kokeillut pilottitakkeja jo pari kertaa aiemmin, Köpiksessä Weekdayssa ja noin kuukausi sitten Kiertsissä. Aiemmin takki on jäänyt ostamatta, koska 90-luvulla Joensuussa asuneelle takissa on melko tuoreet skin head-fläsärit. Mutta nyt halpa hinta, sopiva väri ja hetkellinen kevytmielisyys sai minut kantamaan sen keltaisessa kassissa kotiin asti.

On hassua miten tietyt vaatteet leimautuvat tietyn ajan ja aatteiden kuviksi ja kiinnittyvät osaksi muistoja. Skinheadit olivat varsinkin Itä-Suomessa suuri ongelma ja pilottitakkiset jengit kulkivat kylillä pelkoa aiheuttaen. Vaikka rasismi on edelleen vakava ongelma Suomessa, ovat pahimmat ajat onneksi ohitse ja myös pelko pilotin ympärillä on hälventynyt. Kyseinen malli on alunperin ollut lentäjien takki ja sellaisena aion itse takkiin suhtautua. Ehkä laitan rinnuksiin vielä kukkapinssejä ja söpöjä eläimiä, ettei heikkohermoistenkaan tarvitse pelätä. Ja luohan se hauskan kontrastin.

Lopuksi vielä sellainen juttu, että mahtava tanskalainen VETO tulee joulukuussa Tavastialle. Lähteekö joku messiin?

VETO – You Are A Knife

Asos ale.

Asoksella on alet ja tekisi hirveästi mieli ostaa nämä veikeät keltaiset kummajaiset. Toimituskulujakaan ei olisi. Mutta enhän mä näitä tarvitse. Ja kuukauden päästä lähden Berliiniin ja siellä on vaikka mitä kivaa.

Onhan?

St. Vincent – Cheerleader

ps. Ja tääkin olisi kiva.