Tämä on nolo postaus.

Tänä syksynä minulle on kehittynyt nolon suuri pakkomielle Iso-Britannian X-Factor tv-ohjelmaan. Kyllä, kyseessä on sama formaatti, jolla mtv3 yritti nolosti ja onnettomalla menestyksellä korvata puisevan Idolsin viime keväänä. Erona brittien ja suomalaisten välillä on se, että briteillä on massiivinen budjetti ja he osaavat käyttää sitä. Kaikessa näkyy shown massiiviset tuotantoarvot, jopa niin, että joka lauantainen kaksituntinen livelähetys on vähän kuin jokaviikkoiset euroviisut (erhm..paitsi että musiikki on oikeasti hyvää, modernia ja kiinnostavaa, esiintyjät ovat oikeasti hyviä, eikä koskaan tarvitse hävetä Suomen puolesta) täynnä jännittäviä, toisistaan poikkeavia ja dramaattisia showviihdeviipaleita.

X-factorin perusajatus on, että kilpailijat jaetaan neljään ryhmään: tytöt, pojat, ryhmät ja vanhat (tänä vuonna yli 28 vuotiaat). Jokaisella ryhmällä on oma mentorinsa, jotka samalla muodostavat kilpailun tuomariston. Tänä vuonna tuomariston muodostavat vanhoja vetävä Louis Walsh (nolo ja kummallinen vanha gubbe), poikien Dannii Minoque (ainoa meriitti: Kyllin sisko), tyttöjä ohjaava uhhh-pea Cheryl Cole (joka on "voittanut" kisan jo kolmena vuonna peräkkäin) sekä ohjelman luoja Simon Cowell, joka mentoroi ryhmiä. Tuomarit siis tavallaan kilpailevat keskenään siitä, kenen suojatit menestyvät parhaiten ja kuka saa aikaan parhaimman shown.

Ohjelman oikeita tähtiä ovat tietenkin kilpailijat. Tällaiset ohjelmat osoittavat hyvin sen, että tähteys ei ole vain kovaa työtä ja lahjakkuutta, vaan ihmisessä on oltava jotain erityistä vetovoimaa, joka nostaa heidät esiin kaikkien muiden lahjakkuuksien ja taivaaseenkurkottajien keskeltä. Kaipa se on sitä x-faktoria.

Tänä vuonna ylivoimainen supersuosikkini on 17-vuotias Cher Lloyd, joka on ihmeellisen ihana pieni nainen. Cher on selvästi eniten julkisuutta saanut kilpailija enkä yhtään ihmettele. Tytössä on alusta alkaen ollut mieletöntä karismaa, tyyliä ja asennetta. Tästä ihmeellisestä popaurasta johtuen Cherin esikarsintaesitystä on katsottu Youtubesta noin 20 miljoonaa kertaa (itsekin olen katsonut sen ainakin 10 kertaa) ja hän pääsi NME-lehden "The Cool List 2010"-listalle, vaikka on esiintynyt tv:ssä livenä vasta kaksi kertaa.(Cher on kyseisellä listalla sijalla 66, Lady Gaga sijalla 50.) Tässä mielestäni Cherin tähän asti hienoin esitys X-factorin ensimmäisestä finaalilähetyksestä. Täydellistä popparhautta.

Toinen suosikkini on ressukka Matt Cardle, jolla on upea ääni, mutta persoonaa ja rohkeutta vain parransängen verran. Matt on suosikkini, koska hänellä on hieno, monipuolinen ääni ja Dannii on valinnut hänelle innostavia ja moderneja popkappaleita tulkittavaksi. Tässä Mattin osoitus siitä, kuinka hienolla tulkinnalla saa sielukkuuttaa ja lempeyttä noloimpaankin tanssilattiajumputukseen.

Cherissä ja Mattissa ei ole mitään noloa. Noloa on myöntää tykkäävänsä One Directionista, joka on 16-17-vuotiaista pojista kilpailun karsintavaiheessa muodostettu teinityttöjenihkutusbändi. He ovat kuin jonkinlainen Justin Bieber(voisiko joku selittää tämän ilmiön minulle)-karamelliräjähdys joka kerta astuessaan lavalle. Tästä huolimatta bändissä on herttaista viattomuutta ja jotain suloisen ysäriä. Heidän esitystensä katsominen on kuin katsoisi innokkaita pupupoikasia heilumassa sirkuslavalla. (Mutta myönnettäköön, että on siinä vähän myös sitä iiikh-teinityttösisällänihuutaa-faktoria mukana.)

Jos elämä olisi täydellistä, niin voisin vain istua kotona koneen ääressä ja tuijottaa X-factoria. Valitettavasti X-factor on vain kerran viikossa, joten muina päivinä pitää käydä koulussa ja töissä ja kaikissa muissa paikoissa, joissa ei ole yhtään kivaa ja muutenkin ihan tyhmää.

kuvat: fffound.com