Iloista Joulua!

Odotan joulua tänä vuonna erityisellä innolla, koska viime vuonna joulu jäi kokematta. Tässä vuoden 2009 joulumaisemaa Koh Phanganin paratiisisaarelta Etelä-Thaimaasta.

Tron: Legacy.

Olen monestakin syystä kiitollinen siitä, että elän ja olen juuri nyt. Yksi niistä on jatkuvasti kehittyvä tietotekniikka ja sen käytön suomat loputtomat mahdollisuudet. Yksi todiste tästä huimasta kehityksestä on Disneyn Tron: Legacy, joka on visuaalisesti upein koskaan näkemäni elokuva.

Tronissa kaikki on viekoittelevan kiiltävää, tummaa ja sileää. Koko elokuvassa ei ole ainuttakaan naarmua tai mattapintaa, vaan maailma on nerokkaasti rakennettu yhteensulautuneista monikulmioista, valtavista suorista pinnoista ja kaksivärisistä valojuovista. Tronissa myös 3d toimii. 3d astuu mukaan vasta matriisiin siirryttäessä, eikä sitä tällöinkään tyrkytetä vaan sitä käytetään toimivana tehostekeinona, joka entisestään vahvistaa tietokonemaailman modernia voimaa.

Hienoa taidetta ja sen aiheuttamaa tunnekuohua on vaikea pukea sanoiksi. Näin myös Tronin kohdalla. Vaikka sanaa on käytetty liikaa ja usein täysin väärissä yhteyksissä, ei Tronin paluuta voi kuvailla kuin yhdellä sanalla: cool.

Ja elokuvasta ei tee yhtään vähemmän tyylikästä se, että sen musiikeista on vastuussa DAFT PUNK!
Daft Punk – Derezzed

Mitä meistä jää?

Kävin viikonloppuna katsastamassa Asfalttia ja Auringonkukkia -näyttelyn Hakasalmen huvilassa. Näyttely esittelee valokuvaajien Eeva ja Simo Ristan ottamia valokuvia 1970-luvun kuvia kasvavasta ja kehittyvästä Helsingistä. 70-luvulla Suomi kehittyi nopeasti ja niin myös nopeasti kaupungistuva Helsinki. Maalta muuttava väestö piti asuttaa ja uusia asuinalueita ja lähiöitä rakennettiin. Näyttely kuvastaa monipuolisesti muuttuvaa kaupunkia ja sen asukkaita.

Ristojen kuvat ovat lämpimiä ja niistä välittyy hienosti 70-luvun asenne ja visuaalisuus. Lapset pukeutuivat Kallion kouluissa kuin pienet aikuiset, naisten hiukset olivat korkealle tupeerattuja ja miehillä päällään puku ja päässään hattu. Autot olivat kantikkaita ja mainoksetkin viehättävän viattomia. Valokuvista huokuu selvästi erottuva ja yllättävän yhtenäinen ajanhenki.

Näyttely sai pohtimaan, mitä meidän ajastamme jää jäljelle. Nykymaailmassa tieto, vaikutteet ja kulttuurit leviävät nopeasti ja samalla repeytyvät yhä pienempiin osiin. Kaikki tuntuu olevan hetken muodissa vain väistyäkseen pian uusien tulokkaiden tieltä. Niin musiikki, media kuin muotikin on hajonnut neljännesvuosiin, yksittäisiin hitteihin ja ensihuumaan. Ne pyrkivät tavoittamaan tietyn hetken ja tunnelman pysyen näin muistissamme vain pienen ihastumisen hetken.

Joku ehdotti, että 2000-luvusta jää jäljelle hipsterit. Mutta onko aikamme henki tällöin vain ironiaa, yliyrittämistä ja pienen piirin pääkaupunkihumua?

Asfalttia ja Auringonkukkia Hakasalmen huvilassa helmikuun loppuun.

Tree Of Life.

Lempielokuvani on Terrence Malickin ohjaama The New World, jossa kerrotaan Pocahontasin tarinaa. Elokuva on erittäin hidas ja hiljainen. Pääosan elokuvassa saavat luonto, ihailu, tunnelmointi ja rakkaus. The New World kertoo herkän tarinan, jossa korostetaan erilaista rakkautta ja sitä kuinka rakkaus kehittyy ja muuttaa suuntaansa.

Pari elokuvaa vuosikymmenessä tekevä Terrence Malickin uusin elokuva The Tree Of Life saa ensi-iltansa ensi vuonna. Pääosassa valitettavasti Brad Pitt, mutta onneksi myös Sean Penn.

Idiootin ostoksia.

Jos on kuukauden sisällä muuttamassa toiseen maahan, ja on jo nyt hukassa sen suhteen mitä ottaa mukaan ja mitä jättää jälkeensä, on erittäin älykästä ostaa uusia vaatteita.


kaulaliina: 2 euroa, kierrätyskeskus
neuletakki: 10 euroa, h&m
pörröpaita: 4 euroa, kierrätyskeskus

And you are?

Kuka kaipaa muotteja kun on mielikuvitusta?

Ilman muotteja on hauskempaa. Tehtiin sydämiä, iPhone, Totoro, Ariel, Pocahontas, Ranska, Kisko, kirsikoita, tv, RayBanit, HelloBunny, ihmisiä, talo ja sisäelimiä.

Upeutta.

Hollywood-numeronsa kunniaksi The New York Times on pyytänyt Natalie Portmania, James Francoa, Michael Douglasia, Noomi Rapacea(vttu) ja kymmentä muuta syyselokuvien tähteä näyttelemään elokuvien arkkityyppejä. Tuloksena sarja kauniita, tyylikkäitä ja intensiivisiä hetkiä. Ne löytyvät täältä.

Rare Exports.

Ei suomipojilta yritystä puutu.

Vuonna 2006 tehtiin Kalevala-saagaan pohjautuva suomalainen wuxia-elokuva Jadesoturi. Hiipivistä tiikereistä ja muista Aasian sankareista vaikutteita imenyt elokuva oli mielenkiintoinen yritys yhdistää pohjoisten kansojen luonteista raskautta aasialaisten taidetaisteluelokuvien höyhenenkevyeen ilmaisuun. Valitettavasti elokuva oli melko nolostuttavaa tarpomista. Liian monella tasolla ja maanosalla hyppinyt elokuva ei pysynyt kasassa, sillä perusideat olivat liian kaukaa haettuja ja kimono päällä metsissä hyppely oli lähinnä vaivaannuttavan epäsuomalaista. Lupaava yhdistelmä vajosi omaan hupsuuteensa. Aasialaiset vaikutteet ja Kalevala kaatoivat toisensa kumoon ja jäljelle jäi vain muutama kaunis kuva Krista Kososesta.

Rare Export onnistuu juuri siksi, että se yrittää paljon muttei liikaa. Sen ideat ja kuvamaailman ovat Suomesta. Esikoisohjaaja Jalmari Helander yhdistää miehen kyyneleitä, kiroilua, pakkasta, ryssänvihaa ja piparkakkuja Hollywoodista tuttuihin viihde-elokuvan muotteihin luoden paikoittain erittäinkin viihdyttävää camp-viihdettä. Siinä innossa, jolla minibudjetilla tehdystä elokuvasta on pyritty rakentamaan viihde-elokuvaa ameriikan malliin, on jotain kamalan söpöä ja puoleensa vetävää. Elokuvaan haluaa uskoa ja paikoittaisesta kankeudesta ja itsensä toistamisesta huolimatta näin myös tapahtuu.

Siitä, että suomalaista elokuvaa viedään maailmalle hollywoodin keinoin oman kansallisen identiteetin ja kuvaston kustannuksella voi olla montaa mieltä, mutta ainakin Rare Exportissa yhdistelmä toimii.

Talvilakki.

Ostin Scott Pilgrim vs. the World-vaikutteisen talvilippiksen. Piti ostaa karvalakki, mutta näytin se päässä vanhalta ja typerältä. Kiva kiva.

Ke$ha laulaa "I'm so famous, You are up my anus". Famous-anus. Kyllähän se rimmaa.
Ke$ha – Cannibal

Ostoksia.

1. Dakota Bears-paita/ Asos
2. Koirakangaskassi/ TOKYOn joulumyyjäiset

Robyn – Time Machine

Lumen taju.

Pariisin Kevät – Teippileikki

Les amours imaginaires.

Mielestäni R&A:n paras elokuva oli kanadan-ranskalaisen, 21-vuotiaan Xavier Dolanin ohjaama Heartbeat. Elokuva kertoo kahdestä ystävyksestä, jotka rakastuvat kiharapäiseen ( ja ällöttävään) Nicolasiin. Elokuvan juoni on melko tympeä ja hidas. Olematon tarina etenee vain pakon sanelemana.



Juonellisesta onttoudestaan huolimatta Heartbeat on hieno elokuva. Se on selvästi saman ajan tuote kuin hipsterit tai kertakäyttöiset indie-bändit. Elokuvassa jokainen henkilö on liian tyylikäs suhtautuakseen mihinkään lämmöllä, avoimesti tai tunteella. Kaikki suljetaan vain näytettäväksi kyynelinä yön pimeydessä. Visuaalisesti elokuva tavoittaa nykyajalle ominaisen leikittelyn; tyylistään tiukka Marie on hieno vastapari satunnaiselle Francisille. Elokuvassa tyyli tulee ennen sisältöä, mutta tässä ei ole mitään kummallista nykyajan ylivisuaalisessa kokemuskulttuurissa.

Kangastuksia (Heartbeat)Suomessa 3.12.

ps. Liian pitkä bloggaustauko on ollut seurausta siitä, että koneeni on ollut huollossa 1,5 viikkoa. Yllättäen elämä ei siitä huolimatta ole päättynyt, vaan on ollut jopa ihan mukavaa. Toivottavasti kenenkään muun elämä ei ole tästä häiriintynyt.

Jem and The Holograms.

Nyt kun Facebookissa pitää vaihtaa profiilikuvakseen lapsuuden suosikkipiirroshahmo, niin mieleeni palasi aivan ällistyttävän upea Jem And The Holograms-tv-elokuvasarja. En enää edes tiedä mistä huoltoaseman vhs-jämäkorista sen pikkusiskon kanssa joskus ongimme. Jem oli ehkä huonosti dubatti, kamalan kasari, juoneltaan luultavasti aivan posketon ja väreiltään lähinnä vaaleanpunaisen ja liilan eri sävyjä, mutta olihan se aivan parhautta ja on varmaan osaltaan ollut tekemässä minusta tällaista mitä olen.

Jem and The Holograms kertoi Jerricasta, joka löytää kuolleen isänsä kartanosta salahuoneen, jossa on ihmetietokone Synergy (hih), joka pystyy muuttamaan todellisuuden muotoa hologrammien avulla. Synergyn ja ystäviensä(kiintiömusta, kiintiöpunapää, kiintiösinipää) avulla Kimberlysta tulee lumoava poptähti Jem, joka käy kiivasta taistelua popmaailmanhuipusta pahan kilpailijabändi Misfittsin (hah) kanssa. Ja koska kyseessä oli nähtävästi tytöille suunnattu tv-sarja, oli mukana myös Ken-nuken näköinen Eric, joka oli rakastunut sekä vaatimattomaan Jerricaan että säkenöivään Jemiin.

Ollapa lapsi jälleen ja videoissa Jem-nauha.

ps. Tänään joku oli käynyt mun blogissa iPadilla. Kiva.

Tunnelma.

Pidän asioista, joista lähes 25-vuotiaan yliopisto-opiskelijan ei kuuluisi pitää. Tai ainakaan niitä ei saisi myöntää. Pidän mm. Taylor Swiftistä, Rihannasta ja September Issue-dokumentista. Taylor Swiftistä pidän, koska hän tavoittaa kappaleissaan sellaisia viattomia, ihania ja satuttavia tunteita, joita ihastumiseen ja rakastamiseen ikään katsomatta kuuluu. Minua ei niinkään kosketa perusamerikkalaiset tyttö-tapaa-pojan- tarinat, vaan se viaton tunnelataus ja murtunut tunnelma, jonka Taylorin ääni ja countrymusiikin letkeys saavat aikaan. Myös Rihanna valloittaa tunnelmalla. En ehkä voi samastua Rihannan kiiman ja väkivallan täyteisiin lyriikoihin, mutta nautin hurjasta temmosta ja tietynlaisen hikeä virtaavan hetken tavoittamisesta. September Issue toimii tunnelmansa vuoksi. Elokuvan verkkainen tahti, pari vahvaa persoonallisuutta ja tunne siitä, että näkee jotain salaista ja varjeltua ottavat valtaansa.

Saan usein enemmän irti tunnelmista kuin tarinoista. Elokuva voi kertoa sydäntäsärkevää tarinaa vereslihalla, mutta jos en pysty tavoittamaan tarinan tunnelmaa, jää kokemus usein tyhjäksi. Kaipaan tunnetta, sillä tunne, oli se sitten innostuneisuus, jännitys, ilo, suru tai hämmennys, jää mieleen. Tunnelman voivat luoda aivan yksinkertaiset asiat, kuten osuva puvustus, hassu äänimaailma, kylmä väritys tai onnistunut sivuhahmo. Myös tietynlainen musiikki iskee juuri tunnelmansa, ei hienon sanoman tai kitarariffien ansiosta. Tietystä musiikista vain tulee sellainen olo, että haluaa juosta tähtien alle metsään, rutistaa lujasti tyynyä tai hikoilla strobovalojen loisteessa. Tämän olon voi saada aikaan kokonainen levy, kappale tai vain hieno c-osa.

Myös elokuva The American valloitti tunnelmallaan. Kummallinen yhdistelmä italo-fiilistelyä, slaavilaista melankoliaa ja vanhan miehen tuskaa luovat ehjän elokuvan katoavasta miehestä. Ohjaaja Anton Corbjnin musiikkivideotausta näkyy hienojen tunnelmien ja hiljaisuuden nappaamisena pieniksi hetkiksi. Goerge Clooney on jälleen onnistunut valinta vanhuutta ja tehtyjä valintoja pakenevana miehenä.

Window shopping.

Jos Suomessa kauppojen jouluikkunat näyttäisivät tältä, en panisi pahitteeksi vaikka joulun ennakkorummutus alkaisi jo kesäkuussa.









Kuvat ovat New Yorkin Bergdorf Goodman tavaratalon näyteikkunoista viime vuodelta.

Pipot.

Pinkki ja valkoinen: 2nd hand
Harmaa tupsupipo: Seppälä
Musta: H&M

Lempivaate 4.

En ole koskaan ollut käytännöllinen pukeutuja. Sateessa ja paisteessa mennään nahkatakissa, paidat auki ja t-paita hulmuten. Nahkakengät natisevat liitoksistaan ja tennareiden puhkikulutetuista pohjista tulvii vettä sisään. En tiedä onko kyse aikuistumisesta, viisastumisesta vai muodin eräjormaistumisesta, mutta tänä syksynä lempitakkini on kuitenkin ollut ihan oikeasti sadetta kestävä, myös talvitakiksi vuorella muuntuva, maastonvihreä ja hupullinen.



Parasta takissa on ehdottomasti väri ja pituus. Hienoa, ja kätevää Tanskaan lähdön kannalta, on myös se, että takissa on mukana irtovuori. Näin takki menee hyvin niin talvella kuin keväälläkin. Takki on ostettu viime keväänä n. 15 eurolla Kaivarin Kanuunasta.

Taylor Swift – Haunted

Zeitgeist.

Opiskelen sosiologiaa. Sosiologia on sosiaalitiede, joka on kiinnostunut yhteiskunnasta ympärillämme ja sen moninaisista sosiaalisista ilmiöistä. Sosiologia on jatkuvassa liikkeessä, muutoksessa ja tavoittelemassa uutta, koska tiede muuttuu samalla kuin sen tutkimuskohdekin. Sosiologia tekee tiedettä modernista yhteiskunnasta. Se pyrkii tavoittamaan sen, mikä on olennaista tässä ajassa. Zeitgeistin. Ajan hengen.

Usein sosiologia epäonnistuu tavoittamaan nykyisyyden, sillä se on sidottu tieteen tekemisen akateemisiin raameihin. Parhaimmillaan sosiologia tavoittaa aikansa asenteita ja arvostuksia tutkimuksen kautta. Mutta zeitgeist ei ole vain valintojemme taustalla vaikuttavia arvoja ja asenteita, vaan se on jonkinlainen yhteisöllinen kokemus siitä, millaista on olla ihminen ja yksilö juuri nyt. Yrityksessään tavoittaa jotain nykyajasta sosiologiaa verrataankin usein kirjallisuuteen. Myös siinä pyritään kuvaamaan fiktiivisten tarinoiden kautta kokemusta modernista maailmasta.

Myös muu taide esittää tulkintoja yhteiskunnasta ja nykyajasta. Usein kuvataiteen abstraktit ja vapaat tulkitsemisen keinot pystyvät parhaiten pyydystämään ajan hengen. Kiasmassa on vielä muutaman päivän ajan näytillä CREAM-näyttely, jossa on esillä nuorten brittitaiteilijoiden muodostaman YBA-ryhmän teoksia. Esillä olevat teokset hahmottelevat omanlaistaan kuvaa nykyajasta. Damien Hirstin ja kumppaneiden mukaan nykyaika on täynnä ristiriitaisuuksia, ahdistuneisuutta ja tietynlaista väliinpitämättömyyttä. Kaaoksesta ja ristiriidoista löytyy kuitenkin iloa, vapautuneisuutta ja räikeyttä, jotka ovat osa 2000-luvun asennemaisemaa. Ehkä juuri ironinen väliinpitämättömyys kaikesta mahdollistaa ahdistuksen ja vapauden kauniin tasapainon.

kuvat: Tracey Emin

ps. Kävin tänään katsomassa 3. kerran Inceptionin. Vähän noloa ja outoa, mutta edelleen elokuva teki vaikutuksen ja nosti lapsenomaista innostusta pintaan. Parasta tänä vuonna.

Sävy.

housut: zara