COS.

Yrittämisestä puheenollen; nyt on Suomestakin käsin entistä helpompaa yrittää COSin kauniilla vaatteilla koristautumista ruotsalaisketjun uuden nettikaupan ansiosta.

cosstores.com

Yrittäminen kannattaa aina.

On hienoa, jos ala-asteelta on jäänyt elämään muutama mahtava ystävä tai kiva harrastus, mutta vaatekaapin sisällön soisi muuttuvan vuosien saatossa. Vieraillessani Itä-Suomessa perhettä moikkaamassa näin sattumalta yhden ala-astetuttuni, joka kymmenisen vuotta sitten oli kaikin tavoin ihana ja kaunis tyttönen, kuuluen minun ja monen muun mielestä koulun kauneimpiin. En tiedä johtuuko asia siitä, että ala-asteella kaikki oli paremmin vai Joensuusta itsestään, mutta tytössä ei ala-asteen jälkeen ollut muuttunut mikään muu kuin poskien pyöreysaste. Eikä tämä kyseisessä tapauksessa ollut vain hyvä asia. Tytön tyyli, hiukset, kävely ja koko oleminen olivat kaikki lähes tulkoon identtiset sen tytön kanssa, jonka muistan vuosien takaa. Tietysti on hienoa, jos hän on löytänyt tyylinsä ajoissa, mutta ainakin itse olisin toivonut sen löytyvän vasta sen jälkeen kun äiti on lakannut ostamasta tytölle vaatteita.

En nyt väitä, että jokaiseen muotivirtaukseen tarvitsee hypätä mukaan. Lähes mikään ei tänä hipsterien kansoittamana aikana ole nolompaa kuin liiallinen muodikkuus tai yli-yrittäminen. Mutta voi muodista silti nauttia. Jatkuvasti muuttuva muoti antaa varsinkin tytöille mahdollisuuden kokeilla eri asioita ja tätä kautta löytää ne itselle sopivat jutut. Eikä tarvitse edes seurata muotia. Moni ystäväni on käynyt läpi kaikenlaisia nuoruudenvaiheita emoilusta roolipelailuun, ja myös tällaisten kokeilujen kautta varmuus omasta itsestä ja omasta tyylistä kasvaa.

Joensuussa kaivoin kaapista vanhoja koulukuviani ja pakko myöntää, että itseni kohdalla kehitystä on ainakin omissa silmissä tapahtunut. Suurin kiitos kuuluu varmasti Helsingille ja yliopistolle, mutta kai vaikutuksensa on myös omille yrityksillä ja hassuillakin kokeiluilla.

DEV – Take Her From You

Chukka-chukka!

chukka-boots, h&m

R.E.M lopetti uransa. Ei bändi minulle mitenkään kamalasti merkinnyt, mutta näytän kuulemma (hyvällä tavalla) Michael Stipelta, joten onhan se vähän surullista. Ja on niillä hienoja kappaleitakin.

R.E.M. – Daysleeper

Suomi-filmin nykytila.

Hei nyt ihan oikeesti helvetti!

Kävin taas jostain ihmeen syystä katsomassa vähän Suomi-filmiä. Tai syyn kyllä tiedän. Toivo elää: ehkä Suomessa joku joskus kerrankin onnistuisi tekemään omalaatuista, hauskaa ja modernia elokuvaa nykyajan Suomesta. Ruotsi ja Tanska tuottavat jatkuvasti kiinnostavaa, monipuolista ja rohkeasti skandinaavista elokuvaa, kuten esimerkiksi tämän vuoden R&A-festivaalit todistavat, mutta Suomen nuorenpolven elokuvatekeleet tuottavat lähinnä tuntemuksia siitä, että joku aivolima alkaa valua ulos sieraimista myötähäpeän suuresta määrästä johtuen.

Ensiksi tunnustusta niille, joille se kuuluu. Rare Exports oli hauska ja raikas. Zaida Bergrothin Hyvä Poika on vahva, ehjä ja kovin suomalainen. Kyllä suomalaiset osaavatkin tehdä komeasti synkkää elokuvaa masentuneista, sulkeutuneista suomalaisista. Mutta entä komedia. Missä on ilo? Missä on nauru? Missä on tavallinen hupsu arki? Missä indie?

Elokuuta mainostettiin dvd-kotelon kannessa sanoilla raikas, erilainen ja kesäinen. Lupaavaa. Suomen ihanassa suvessa suomalainen elää ja nauttii. Varmasti kahden kauniin nuoren roadtripistä läpi kesäisen Suomen saadaan iloinen, kevyt ja kauniskin elokuva. Tai edes viihdyttävä. Mutta ei. Elokuu oli aivan järkyttävää paskaa. Päänäyttelijöiltä puuttui totaalisesti minkäänlainen karisma. Nuoruus ei ole oikeutus sille, että ollaan huonoja. Myös rytmi oli käsittämättömän keskeneräinen, eikä koko elokuvassa annettu yhtäkään syytä sille, miksi tämä poika välittäisi tästä tytöstä. Ja olen melko varma, että en koskaan ole ollut yhtä vaivautunut, kuin katsoessani elokuvan (anti)kliimaksina toimivaa kohtausta, jossa kamppipissiksen fysiikan ja karisman omaava tyttö lukee pojalle Shakespearia suomeksi pojan suomenruotsalaisen perheen mökillä. Voi hyvä helvetti, olisivat lukeneet edes Heli Laaksosta, mutta tekijät eivät nähtävästi olleet kuulleet yhdestäkään suomalaisesti runoilijasta.

Likainen Pommi on sentään jotain erilaista. Se on myös kammottavan mauton ja epähauska komedia, jonka mukaan hassua on kotiväkivalta, pedofilia ja se, kun kiroillaan ja sanotaan välillä asioita englanniksi. Tajuan kyllä, että Likainen Pommi menee tarkoituksella yli ja sen pitäisi juuri siksi olla hauskaa. Oikein tehtynä tälläinen absurdius onkin hauskaa, kuten esimerkiksi muutaman vuoden takainen YLEn lauantai-illan poliittiinen satiirisarja Presidentin Kanslia osoitti. Ensi kerran kun näin Likaisen Pommin trailerin ajattelin sen olevan parodia ja jopa ihan hauska sellainen. Luulin traileria mainokseksi. Kun myöhemmin kuulin, että kyseessä on oikea elokuva, toivo jostain Isänmaan Toivojen kaltaisesta ilottelusta heräsi. Valitettavasti Likaisessa Pommissa viihdytti lähinnä sen lyhyt kesto ja kaiken kattava kamaluus. Koska elokuva oli osa R&A:ta, elokuvan jälkeen olisi ollut mahdollisuus tavata elokuvan ohjaaja Elias Koskimies. En kuitenkaan jäänyt paikalle, koska tuntui että myötähäpeä-aivolimat olivat taas liikkeellä.

Onneksi on Dome! Ihana Dome! Ja Dome on yhden mun ystävän fb-kaveri, joten eihän se voi olla ihan hirveä tyyppi! Jee!

Malick festaritunnelmissa.

En tiedä miksi, mutta ohjaajasankarini Terrence Malick oli kuvailemassa jotain Austin City Limits Festivaaleilla Christian Balen kanssa. Outoa käyttäytymistä mieheltä, joka normaalisti välttelee julkisuutta ja josta ei ennen viime viikkoa löytynyt, muutamaa naamakuvaa lukuunottamatta, juuri lainkaan kuvamateriaalia. Alla videokuvaa tapahtuneesta.

Syyskuussa.

Kesän iloisuuden uuvuttamana on tullut osteltua aneemisia rättejä Weekdaysta ja kiertsistä.

Neuletakista ei kuvan perusteella saa mitään selvää, mutta siinä on sellaista hienon näköistä mokkanahkajäljitelmää etuosassa.

T-paidat on aina innostavasta Weekdaysta. Kai mun pukeutumisessa edelleen vaikuttaa luontoaiheista tykkäily, vaikkakin nyt on siirrytty susista, kauriista ja muista söpöistä metsän eläimistä kasvillisuuden puolelle.

Weekdaylla on hieno Storemade "mallisto", jossa ilmestyy joka viikko uusi printti, jota saa sen viikon ajan ostaa t-paitojen rintamuksissa. Ajankohtaiset ja kantaaottavat paidat painetaan nimensä mukaisesti Weekday-liikkeissä. Ainut harmitus on, että toisin kuin ainakin Tanskassa, Suomessa printtejä painetaan vain t-paitoihin. Köpiksen Weekdayssa printtejä sai myös kangaskassien kyljissä, mikä tällaisen kangaskassien suurkäyttäjän mielestä oli tosi kivaa. Esimerkiksi tämän viikon printti jää upeudestaa huolimatta ostamatta, koska en yksinkertaisesti tarvitse enää lisää mustia printtipaitoja. Ehkä kangaskasseja alkaa tulla Suomenkin Weekdayhin nyt, kun ihan Hesarin kuukausiliitekin on huomannut niiden yleisyyden.

Take That – Love Love

ps. Anteeksi pitkä bloggaustauko. Koneeni hajosi ja uuden hankkimiseen meni tovi. Lisäksi oli kesä, kiima ja rakkaus.
ps.2 Anteeksi kehnot kuvat, mutta en ole vielä oikein sisäistänyt iPhoton kuvanmuokkaus ominaisuuksia.
ps.3 Anteeksi kehno layout. Typerä bloggeri oli mennyt muuttamaan käyttöjärjestelmäänsä, enkä osaa vielä laittaa kuvia vierekkäin.

ps.4 Ja hipstereille anteeksi Take Thatista.