VIE-BUD-PRG.

Matkailen loppukuun Wienissä, Budapestissä ja Prahassa.
Rinkkaa olikin jo ikävä.

ps. Ja Vtun Ruisrock kun olet niin paska festari ja saat parhaat esiintyjät.

Hesher.

Natalie ja lasit! Joseph Gordon-Levitt!

Girl with an issue, grab a tissue.

Olen parin kuukauden sisällä nähnyt useita elokuvia, jotka ovat kertoneet nuorista naisista ja heidän isä-ongelmistaan. Sofia Coppolan lumoava Somewhere kuvasi hulttio supertähden suhdetta nuoreen tyttäreensä, Winter's Bonessa Jennifer Lawrencen esittämä Ree etsii narkkari-isäänsä pelastakseen kotinsa ja Coenin veljesten True Gritissa nuori tyttö lähtee kostoretkelle napatakseen isänsä murhaajan. Vaikka ainoastaan Somewherissa isä-tytär suhde on keskiössä, on elokuvilla paljon yhteistä. Jokaisessa elokuvassa herkässä iässä olevat tytöt joutuvat kohtaamaan julman aikuisten maailman ja sen arvot. Lapsuuteen ja nuoruuteen liitetty vapaus ja keveys luovat kiinnostavia kontrasteja aikuismaailman odotusten kanssa. Erityisesti Coen veljesten nostalgisessa lännenelokuvassa käsitellään hienosti elämänsä parhaat päivät nähneen palkkionmetsästäjän ja uhmakkaan nuoren naisen suhdetta.



Näitä elokuvia yhdistää myös niiden ihanat nuoret tähdet. Viime vuosina Hollywood on hurahtanut uusiin teinitähtösiin. Kick-Assin Chloe Moretz on nörttien mielikuvitusta häiritsevä genrekaunotar, Elle Fanning hurmaa muotimaailmaa täydellisyydellään ja True Gritin tähti Hailee Steinfield kamppailee viikon päästä jaettavista Oscareista. Näissä nuorissa neitosissa on jotain hämmentävän lumoavaa. Heissä yhdistyy samaan aikaan ilo ja huolettomuus sekä elegantin pinnan alla kytevä uhma.

Mumford & Sons – Winter Winds

Sukkapostia.

Tummaan ja maanläheiseen vaatekaappiini tylsistyneenä ostin värikkäitä sukkia.

Mahtava päivä. Sain ilmaista kaakaota junassa ja kuulin, että Janelle Monáe tulee Roskildeen!

Janelle Monáe – Cold War

Perhe on pahin.

Sosiologit mietiskelevät, että perheen merkitys on nykymaailmassa vähentynyt. Perhekoot ovat pienentyneet, yhteydenpito sukupolvien välillä on vähentynyt ja aikaa perheelle on yhä vähemmän. Nykymaailmassa itsenäiset yksilöt rakentavat omaa elämäänsa ja minuuttaan valitsemistaan palasista, eivätkä pakottavat sukulaissuhteet sovi valinnanvapautta korostavaan ideologiaan.

Hollywood kuitenkin uskoo perheen elinvoimaisuuteen ja niihin biologisiin siteisiin, jotka juurtavat meidät kiinni toisiin ihmisiin. The Fighter ja Rabbit Hole kertovat perheestä, kumpikin omalla tavallaan.



David O. Russellin The Fighter mässäilee valkoisella roskasakilla. Nyrkkeilijä "Irish" Micky Ward kasvaa narkkari veljensä varjossa ja avustuksella lupaavaksi nyrkkeilijäksi ja lopulta tähdeksi. Elokuvan suurempi tarina kertoo kuitenkin perheen alkukantaisesta voimasta. Vaikka juuri kammottava white trash-äiti ja sisäsiittoisen oloiset sisarukset vetävät Mickya alaspäin, niin lopulta juuri perheen antama tuki, turva ja rakkaus tuovat elokuvalle onnellisen lopun. Vaikka Mickya näyttelevä Mark Wahlberg tekee kaikessa fyysisyydessään jopa herkän roolisuorituksen, on hienojen näyttelijäsuoritusten täyttämän elokuvan tähti Dicky-veljeä esittävä Christian Bale. Langanlaihaksi itsensä laihduttanut lepakkomies on paitsi fyysisesti myös psyykkisesti pelottavan kokonaisvaltainen kotiseudun maanisena ex-sankarina.

Pulizer palkittuun näytelmään perustuva Rabbit Hole käsittelee lapsen kuolemaa viisaasti, lämpimästi ja yllättävällä keveydellä. Lapsen menetys järkyttää Nicole Kidmanin ja Aaron Eckhartin esittämän pariskunnan keskiluokkaista beigeutopiaa lopullisesti ja kumpikin pyrkii käsittelemään asiaa omalla tavallaan. Uuden perheen kaltaisen hauraan yksikön hajoaminen rikkoo muutakin kuin sydämen. Valtava suru rikkoo parisuhteen ja muuttaa yhdessäolemisen ja rakastamisen sääntöjä.



Terveisiä kotipuoleen!

ps. Rakastan Nicole Kidmania. Hänen läsnäolossaan on samanaikaisesti jotain lumoavan luontevaa ja Hollywoodin kulta-ajan tähtien glamouria. Ja Rabbit Holessa jopa otsa on tunteella mukana.

2nd hand.

Viimein löysin Nørrebron opiskelijan kukkarolle sopivat kirpparit ja 2nd handit. Vanhat nahkakengät alkavat vedellä viimeisiään, joten ostin tuollaiset kaksiväriset tanssikengät noin kuudella eurolla (45 kruunua). Tarpeeseen tuli myös farkkutakki, sillä olen auttamattoman kyllästynyt mustaan nahkatakkiini, vaikka se kaunis ja luotettava onkin. Farkkutakki kustansi noin 13 euroa (100 kruunua).

Ja Hailee ja Elle nyt ovat vaan hurmaavia.


kuva: Vanity Fair

Architectual breakfast.

There is a hole in our love, dear.

127 Hours.

Danny Boylen 127 Hours muistuttaa Darren Aranofskyn upeaa Black Swania. Molemmat elokuvat kuvaavat nuoren ihmisen selviämistä ja taipumista äärioloissa. Elokuvien tähdet Natalie Portman ja James Franco ovat sukupolvensa lahjakkaimpia ja monipuolisimpia näyttelijöitä. Molemmissa on sisäistä paloa ja voimaa kantaa lähes yksin elokuvia ja suuria tarinoita. Black Swanin perusta on Portman ja 127 Hours rakentuu pitkälti Francon pysäyttävälle läsnäololle ja fyysisyydelle, joka elokuvan äärioloissa on puistattavan vahva.

127 Hours on osoitus britti Danny Boylen kyvystä kertoa läntisen maailman perustarinoita modernilla ja jännittävällä tavalla. Oscar-rohmu Slumdog Millionaire kertoi polveilevasti ja rankkojakin teemoja sivuten tuttua ryysyistä rikkauksiin tarinaa. Boylen uusin kertoo tutun tarinan yhden miehen kamppailusta tavalla, joka tuntuu tuoreelta ja nykyaikaiselta. Hieno kuvaus ja leikkaukset, kevyt huumori, populaarikulttuurista napatut tunnelmat, Francon periksiantamattomuus sekä luonnon ja lopullisten valintojen armottomuus luovat koskettavan kokonaisuuden, joka vetoaa syvällä elävään inhimillisyyteen.

The Tallest Man On Earth – The Blizzard's Never Seen the Desert Sands

ps. Oscar-elokuva jahtini on hyvässä vauhdissa. Olen nyt nähnyt seitsemän kymmenestä Oscar elokuvasta ja loput kolmekin korjaantuvat talteen parin viikon aikana. Ihana elämä!

Arjen asioita.

Tanskalaiset rakastavat lippuaan, leivonnaisia, satusetä Andersenia ja Kierkegaardia. Tanskalaisilla on lähtökohtaisesti hyvä ja erittäin skandinaavinen maku. Kaikki on linjakasta, harmoonista ja väritöntä. Väkijoukoissa pistää kuitenkin silmään tiettyjen asioiden kummallinen yleisyys.

Ensimmäisenä huomasin, että suuri osa Kööpenhaminan asukkaista käyttää kummallisia, kieltämättä rumia talvikenkiä. Suosituimman kenkämallin tittelistä kilpailevat Hunter-merkkiset kumisaappaat sekä Caribou-merkkiset kummalliset kumikenkä-vaelluskenkä-yhdistelmä nilkkurit. Oli valinta kumpi tahansa, niin ainakaan minun silmääni kyseiset läntystimet eivät miellytä. Onneksi aina iloiset tanskalaiset saavat nämäkin rumilukset toimimaan muun asun kanssa, joten lopputulos ei aina ole aivan kamala.

Varakkaat tanskalaiset palvovat Applea ja iLuuri neljä löytyykin yllättävän monen perusjampan taskusta. Tämä näkyy erityisen hyvin julkisissa kulkuvälineissä, sillä paikalliset noudattavat orjallisesti Applen käskyä kaivaa luuri esiin heti kun on astuttu metroon, junaan tai bussiin. Toisaalta älypuhelimien käyttö on täällä jopa oikeasti hyödyllistä, sillä lähes kaikkialla junista kirjastoihin ja kahviloista metroon on tarjolla ilmainen langaton verkko. Iphonen yltäkylläisyys katukuvassa on entisestään kiihdyttänyt haluani hankkia kyseinen kapine heti Suomeen palattuani.



Toinen haluttava esine katukuvassa ovat Fjällraven-reput. Myös Suomessa suositun repun voi tunnistaa kompaktista koosta, yksivärisyydestä sekä viininpunaisesta kettu-logosta. Ruotsalainen Fjällravenin Kånken-reppu on skandinaavisen suunnitelun klassikko, joka säilyy isoveljeltä pikkuveljelle. Itse ostan luultavasti omani ensi viikolla, kun palkkani suomalaisuudesta ( aka. opintotuki) pamahtaa tilille.

Copenhagen Fashion Week 2.-6.11.

ps. Iina Eskon darraisan kaunis Undays-näyttely on nähtävillä nyt myös Helsingissä Myymälä2:ssa 2.-13. helmikuuta.