Eilen Los Angelesissa jaettiin taas palkintoja viime vuoden parhailla (amerikkalaisille) elokuville. Illan suuri voittaja oli Hurt Locker, joka vei kuusi palkintoa mm. Parhaan Elokuvan palkinnon. Hienoa oli myös, että elokuvan ohjanneesta Kathryn Bigelowsta tuli ensimmäinen nainen, joka on voittanut Parhaan Ohjaajan palkinnon. Muita ilon aiheitani oli Christoph Waltzin palkitseminen parhaasta miessivuosasta ja tietenkin ihanan Sandra Bullockin parhaan naisnäyttelijän Oscar.
Yllätyin Avatarin vaisusta menestyksestä ja iloitsin Upin kahdesta Oscarista.Vaikka Hurt Locker on hyvä ja onnistuneesti rakennettu elokuva, ei se mielestäni ollut paras elokuva edes ehdolla olleista. Steve Martin ja Alec Baldwin olivat oikeasti hauskoja juontajia, jotka luottivat vanhan miehen charmiin, nokkeliin sutkautuksiin ja keskinäiseen kinasteluun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti