Iloista Joulua!

Odotan joulua tänä vuonna erityisellä innolla, koska viime vuonna joulu jäi kokematta. Tässä vuoden 2009 joulumaisemaa Koh Phanganin paratiisisaarelta Etelä-Thaimaasta.

Tron: Legacy.

Olen monestakin syystä kiitollinen siitä, että elän ja olen juuri nyt. Yksi niistä on jatkuvasti kehittyvä tietotekniikka ja sen käytön suomat loputtomat mahdollisuudet. Yksi todiste tästä huimasta kehityksestä on Disneyn Tron: Legacy, joka on visuaalisesti upein koskaan näkemäni elokuva.

Tronissa kaikki on viekoittelevan kiiltävää, tummaa ja sileää. Koko elokuvassa ei ole ainuttakaan naarmua tai mattapintaa, vaan maailma on nerokkaasti rakennettu yhteensulautuneista monikulmioista, valtavista suorista pinnoista ja kaksivärisistä valojuovista. Tronissa myös 3d toimii. 3d astuu mukaan vasta matriisiin siirryttäessä, eikä sitä tällöinkään tyrkytetä vaan sitä käytetään toimivana tehostekeinona, joka entisestään vahvistaa tietokonemaailman modernia voimaa.

Hienoa taidetta ja sen aiheuttamaa tunnekuohua on vaikea pukea sanoiksi. Näin myös Tronin kohdalla. Vaikka sanaa on käytetty liikaa ja usein täysin väärissä yhteyksissä, ei Tronin paluuta voi kuvailla kuin yhdellä sanalla: cool.

Ja elokuvasta ei tee yhtään vähemmän tyylikästä se, että sen musiikeista on vastuussa DAFT PUNK!
Daft Punk – Derezzed

Mitä meistä jää?

Kävin viikonloppuna katsastamassa Asfalttia ja Auringonkukkia -näyttelyn Hakasalmen huvilassa. Näyttely esittelee valokuvaajien Eeva ja Simo Ristan ottamia valokuvia 1970-luvun kuvia kasvavasta ja kehittyvästä Helsingistä. 70-luvulla Suomi kehittyi nopeasti ja niin myös nopeasti kaupungistuva Helsinki. Maalta muuttava väestö piti asuttaa ja uusia asuinalueita ja lähiöitä rakennettiin. Näyttely kuvastaa monipuolisesti muuttuvaa kaupunkia ja sen asukkaita.

Ristojen kuvat ovat lämpimiä ja niistä välittyy hienosti 70-luvun asenne ja visuaalisuus. Lapset pukeutuivat Kallion kouluissa kuin pienet aikuiset, naisten hiukset olivat korkealle tupeerattuja ja miehillä päällään puku ja päässään hattu. Autot olivat kantikkaita ja mainoksetkin viehättävän viattomia. Valokuvista huokuu selvästi erottuva ja yllättävän yhtenäinen ajanhenki.

Näyttely sai pohtimaan, mitä meidän ajastamme jää jäljelle. Nykymaailmassa tieto, vaikutteet ja kulttuurit leviävät nopeasti ja samalla repeytyvät yhä pienempiin osiin. Kaikki tuntuu olevan hetken muodissa vain väistyäkseen pian uusien tulokkaiden tieltä. Niin musiikki, media kuin muotikin on hajonnut neljännesvuosiin, yksittäisiin hitteihin ja ensihuumaan. Ne pyrkivät tavoittamaan tietyn hetken ja tunnelman pysyen näin muistissamme vain pienen ihastumisen hetken.

Joku ehdotti, että 2000-luvusta jää jäljelle hipsterit. Mutta onko aikamme henki tällöin vain ironiaa, yliyrittämistä ja pienen piirin pääkaupunkihumua?

Asfalttia ja Auringonkukkia Hakasalmen huvilassa helmikuun loppuun.

Tree Of Life.

Lempielokuvani on Terrence Malickin ohjaama The New World, jossa kerrotaan Pocahontasin tarinaa. Elokuva on erittäin hidas ja hiljainen. Pääosan elokuvassa saavat luonto, ihailu, tunnelmointi ja rakkaus. The New World kertoo herkän tarinan, jossa korostetaan erilaista rakkautta ja sitä kuinka rakkaus kehittyy ja muuttaa suuntaansa.

Pari elokuvaa vuosikymmenessä tekevä Terrence Malickin uusin elokuva The Tree Of Life saa ensi-iltansa ensi vuonna. Pääosassa valitettavasti Brad Pitt, mutta onneksi myös Sean Penn.

Idiootin ostoksia.

Jos on kuukauden sisällä muuttamassa toiseen maahan, ja on jo nyt hukassa sen suhteen mitä ottaa mukaan ja mitä jättää jälkeensä, on erittäin älykästä ostaa uusia vaatteita.


kaulaliina: 2 euroa, kierrätyskeskus
neuletakki: 10 euroa, h&m
pörröpaita: 4 euroa, kierrätyskeskus

And you are?

Kuka kaipaa muotteja kun on mielikuvitusta?

Ilman muotteja on hauskempaa. Tehtiin sydämiä, iPhone, Totoro, Ariel, Pocahontas, Ranska, Kisko, kirsikoita, tv, RayBanit, HelloBunny, ihmisiä, talo ja sisäelimiä.

Upeutta.

Hollywood-numeronsa kunniaksi The New York Times on pyytänyt Natalie Portmania, James Francoa, Michael Douglasia, Noomi Rapacea(vttu) ja kymmentä muuta syyselokuvien tähteä näyttelemään elokuvien arkkityyppejä. Tuloksena sarja kauniita, tyylikkäitä ja intensiivisiä hetkiä. Ne löytyvät täältä.

Rare Exports.

Ei suomipojilta yritystä puutu.

Vuonna 2006 tehtiin Kalevala-saagaan pohjautuva suomalainen wuxia-elokuva Jadesoturi. Hiipivistä tiikereistä ja muista Aasian sankareista vaikutteita imenyt elokuva oli mielenkiintoinen yritys yhdistää pohjoisten kansojen luonteista raskautta aasialaisten taidetaisteluelokuvien höyhenenkevyeen ilmaisuun. Valitettavasti elokuva oli melko nolostuttavaa tarpomista. Liian monella tasolla ja maanosalla hyppinyt elokuva ei pysynyt kasassa, sillä perusideat olivat liian kaukaa haettuja ja kimono päällä metsissä hyppely oli lähinnä vaivaannuttavan epäsuomalaista. Lupaava yhdistelmä vajosi omaan hupsuuteensa. Aasialaiset vaikutteet ja Kalevala kaatoivat toisensa kumoon ja jäljelle jäi vain muutama kaunis kuva Krista Kososesta.

Rare Export onnistuu juuri siksi, että se yrittää paljon muttei liikaa. Sen ideat ja kuvamaailman ovat Suomesta. Esikoisohjaaja Jalmari Helander yhdistää miehen kyyneleitä, kiroilua, pakkasta, ryssänvihaa ja piparkakkuja Hollywoodista tuttuihin viihde-elokuvan muotteihin luoden paikoittain erittäinkin viihdyttävää camp-viihdettä. Siinä innossa, jolla minibudjetilla tehdystä elokuvasta on pyritty rakentamaan viihde-elokuvaa ameriikan malliin, on jotain kamalan söpöä ja puoleensa vetävää. Elokuvaan haluaa uskoa ja paikoittaisesta kankeudesta ja itsensä toistamisesta huolimatta näin myös tapahtuu.

Siitä, että suomalaista elokuvaa viedään maailmalle hollywoodin keinoin oman kansallisen identiteetin ja kuvaston kustannuksella voi olla montaa mieltä, mutta ainakin Rare Exportissa yhdistelmä toimii.

Talvilakki.

Ostin Scott Pilgrim vs. the World-vaikutteisen talvilippiksen. Piti ostaa karvalakki, mutta näytin se päässä vanhalta ja typerältä. Kiva kiva.

Ke$ha laulaa "I'm so famous, You are up my anus". Famous-anus. Kyllähän se rimmaa.
Ke$ha – Cannibal

Ostoksia.

1. Dakota Bears-paita/ Asos
2. Koirakangaskassi/ TOKYOn joulumyyjäiset

Robyn – Time Machine

Lumen taju.

Pariisin Kevät – Teippileikki

Les amours imaginaires.

Mielestäni R&A:n paras elokuva oli kanadan-ranskalaisen, 21-vuotiaan Xavier Dolanin ohjaama Heartbeat. Elokuva kertoo kahdestä ystävyksestä, jotka rakastuvat kiharapäiseen ( ja ällöttävään) Nicolasiin. Elokuvan juoni on melko tympeä ja hidas. Olematon tarina etenee vain pakon sanelemana.



Juonellisesta onttoudestaan huolimatta Heartbeat on hieno elokuva. Se on selvästi saman ajan tuote kuin hipsterit tai kertakäyttöiset indie-bändit. Elokuvassa jokainen henkilö on liian tyylikäs suhtautuakseen mihinkään lämmöllä, avoimesti tai tunteella. Kaikki suljetaan vain näytettäväksi kyynelinä yön pimeydessä. Visuaalisesti elokuva tavoittaa nykyajalle ominaisen leikittelyn; tyylistään tiukka Marie on hieno vastapari satunnaiselle Francisille. Elokuvassa tyyli tulee ennen sisältöä, mutta tässä ei ole mitään kummallista nykyajan ylivisuaalisessa kokemuskulttuurissa.

Kangastuksia (Heartbeat)Suomessa 3.12.

ps. Liian pitkä bloggaustauko on ollut seurausta siitä, että koneeni on ollut huollossa 1,5 viikkoa. Yllättäen elämä ei siitä huolimatta ole päättynyt, vaan on ollut jopa ihan mukavaa. Toivottavasti kenenkään muun elämä ei ole tästä häiriintynyt.