31.7.2011

Nostalgiaa.

Nostalgia on hassu juttu. Elokuvat, muoti ja musiikki hakevat jatkuvasti vaikutteita ja tunnelmia menneiltä vuosikymmeniltä herättäen samalla kummallisia tuttuuden tunteita populaarikulttuurin kuluttajissa. Nyt kun 90-luku alkaa näkyä muodissa ja kuulua musiikissa, voi ensimmäisen kerran todeta oikeasti eläneensä tuona nostalgisena aikana ja yhtyä fiilistelyyn omia muistoja peilaten. Muuten nostalgia ja menneiden vuosikymmenten perään haikailu perustuu ennen kaikkea kulttuurin luomaan (lähinnä amerikkalaiseen) ajankuvaan ja "muistot" niistä ovat hassusti ulkopuolisia, ennen kaikkea pinnallisia ja kulttuurin kautta opiskeltuja.

PhotobucketPhotobucket

Erinomaisen J.J. Abramsin ohjaama Super 8 on kuulemma paljon velkaa Spielbergin 80-luvun seikkailuelokuville. Elokuva kertoo lapsikatraasta, joka zombie-elokuvaa kuvatessaan näkee kummallisen junaonnettomuuden, jonka seurauksena heidän kotikaupungissaan alkaa tapahtua kummia. Juonessa lainataan E.T:tä ja tunnelmassa Gooniesia, mistä syystä elokuvaa onkin syytetty omaperäisten ajatusten puuttumisesta ja jopa suoranaisesta kopioinnista. Eikä asiaa auta yhtään, että yksi elokuvan tuottajista on itse Steven Spielberg.

Itse en kuitenkaan näe tälläisessä kopioinnissa mitään väärää, varsinkaan jos se tähdään näin ansiokkaasti. Muoti ja musiikki kopioivat jatkuvasti menneitä vuosikymmeniä ompeleiden ja nuottien tarkkuudella, enkä näe mitään syytä miksei elokuville suotaisi samaa. Elokuva on viime vuosikymmenenä kehittynyt lähinnä visuaalisesti, eikä uusia tarinankerronnan tapoja ole keksitty. En tiedä johtuuko se visuaalisesta kehityksestä, yleisestä kyynistymisestä vai Nolanin Batmaneista, mutta nykypäivän toimintaelokuvia vaivaa lähes lamaannuttava synkkämielisyys ja niistä puuttuvat seikkailu, ilo ja vanhanaikainen, tunteisiin vetoava jännitys. Super 8:ssa ei onneksi mennä otsa kurtussa vaan lapsien kanssa juostaan, hypitään, likaannutaan, iloitaan, pelätään ja ennen kaikkea tunnetaan aivan kuin Spielbergin seikkailuelokuvissa tai Viisikko-kirjoissa. Super 8 onkin tästä syystä raikas ja ylpeästi nostalginen kunnianosoitus tietyn aikakauden huippuelokuville.

PhotobucketPhotobucket

ps. I
♥ Elle Fanning!

2 kommenttia:

  1. (I <3 Elle!)

    Minustakin tämä oli ihana. Tosin Abramsin toisto herätti kysymyksen, onko Super 8 vain puhdas homage lapsuuden legendaarisille Spielberg-tarinoille täynnä tunnetta, viattomuutta ja iloa.
    "Vain" viittaa relevanttiuteen, ts. kiinnittyykö Super 8 mitenkään muuten omaan aikaamme kuin nostalgian voimin.

    Tällä on merkitystä sille, miten Super 8 kestää uudelleenkatsomisia ja aikaa. Jos se palautuu kaavaan E.T. + Arkajalat + Kolmannen asteen yhteys + Tappajahai + Riiviöt, miksi et vain katsoisi noita elokuvia?

    Back to square one: Elle Fanning ^_^.

    VastaaPoista
  2. Itse en usko, että elokuvan yleisöllä riittää kiinnostusta katsoa alkuperäisiä elokuvia. Uusille yleisöille elokuvalla ei ole nostalgia arvoa, vaan meno vertautuu vain muihin teattereissa pyöriviin toimintaelokuviin.
    Joillekin ihmisille elokuvat ovat kuitenkin (vain) viihdettä, eikä niistä nauttimiseen vaadita koko elokuvakaanonin tuntemista.

    Ja kysymykseen siitä, kestääkö elokuva aikaa, voi vastata, että mikä tahansa elokuva kestää aikaa, jos siinä on Elle Fanning. :)

    Ja jos vähän vakavammin miettii, niin voi kysyä, mikä viimevuosien blockbuster kestää aikaa? Enhä Inception ja Nolanin Batmanit. Muuten voi olla aika hiljaista.

    VastaaPoista